Onni on kolme poikaa

Viisi yötä jouluun :)

2011-12-19T16:17:00.000+02:00

Ja nyt uskallan paljastaa, että aloitin kuin aloitinkin December Dailyn :) Useampi sivu on jo valmiina, mutta vasta kaksi kuvattuna. Meidän joulukirja koostuu niin perinteistä, koristeista, tunnelmakuvista kuin tavallisesta arjestakin.

Olen kumman innoissani väsännyt kirjasta yömyöhään, vaikka yleensä olen pedissä viimeistään kymmeneltä. Mutta se on se joulumieli :) Ja se, että tämä joulun albumi syntyy jouhevammin kuin normi 30x30 skräppileiska. Samaten koristeita ja jouluaiheisia papereita on yllin kyllin, mistä valita ja siitä iso kiitos kuuluu tädilleni, Annelle. Hän lahjoo minua usein askarteluaiheisilla lahjoilla joulun jälkeisenä synttärinäni - sekä aina harvoin kun nähdään. Kultainen Anne <3

Tässä pari kuvaa, päivistä 1-4. Albumi kasaantuu tällä tavalla: kaksi päivää per sivu, mutta saattaa olla että aatto/joulupäivä saavat oman, kokonaisen sivunsa. Enkä ole vielä päättänyt, loppuuko albumi jouluun vaiko uuden vuoden aattoon.

Kuvailen muita sivuja huomenna päivännäöllä - jos joulukiireiltäni ehdin :)

Arjen pieniä iloja

2011-12-04T11:07:00.000+02:00

Päiväuniaikaan on ihana hemmotella itseään.

Täydellinen hiljaisuus ja kuppi kuumaa kerma-kardemumma-kahvia. Namm!

Kalenteriluukkuja...

2011-12-04T11:03:00.000+02:00

Jokainen muksu saa valita kaupasta omansa - kohtuuhintaisen. Emppu ottaa Dumle-kalenterin, Junnu perinteisen suklaakalenterin ja Samppa Haribo- kalenterin.

Ensimmäisenä päivänä käy tietenkin niin, ettei Samppa tykkääkään Haribokarkeistaan. Junnu lupaa vaihtaa kalentereita Sampan kanssa.

Seuraavana aamuna käy ilmi, ettei Junnukaan tykkää Hariboista. Äiti lupaa ostaa Sampalle suklaakalenterin ja Junnu saa oman, alkuperäisensä takaisin. Emppu ei halua vaihtaa, koska Dumlet on kuulemma parhaita.

Äiti etsii monesta eri kaupasta perjantai-iltapäivän ruuhkassa, kiireellä ennen koulunsa alkua Sampalle kalenteria. Ei löydy enää mistään.

Äidin koulu loppuu onneksi tuntia aikaisemmin ja äiti päättää käpäistä lähikaupassa. Jess! Disney/Pixar Cars kalentereita puoleen hintaan! Päivä pelastettu!

Kotona äiti lupaa Cars-kalenterista Junnulle yhden suklaan menetetyn oman suklaansa tilalle ja Sampalle yhden. Junnu syö omansa ja Samppa avaa luukun, josta ilmestyy pyyhekumi.

Huuto kuuluu todennäköisesti tulevaisuuteen asti.

Äiti tekee taas mahtavan löydön: Cars-kalenetrissa on kaksi luukkua ykköspäivälle ja kaksi luukkua kahdellekymmenelleneljännelle päivälle. Toisessa "lelu", toisessa suklaa.

Samppa hiljennetty.

Kaikilla mieluinen kalenteri.

Äiti saa Haribon minipussin joka aamu.

Rauha.

Saunotuttaa

2011-12-01T17:41:00.000+02:00

Viime viikonloppuna saunoimme omassa saunassa ekaa kertaa puoleentoista vuoteen. Voi, miten ihanat löylyt Meidän Saunassa saakaan :)

Vielä uupuu listoja mm. ikkunan ympäriltä, mutta nehän ehtii...Parasta on, että voidaan saunoa aina kun mieli tekee.

"Osta meiltä tonnilla lauteet, saat kivan laudeliinan kaupan päälle! T: Puumarkku" ;)

Listojen lisäksi saunassa ei ole vielä mitään valaistusta. Kohdalle ei ole osunut mitään tunnelmaan ja mieleen sopivaa. Jatkamme etsintöjä, ja siihen saakka saunomme kynttilän valossa, mikä on varsinkin mulle hyvin mieluisa juttu. En tarvi saunaani sen parempia valoja oikeastaan lainkaan!

Ihanaa ensimmäistä joulukuun päivää!

Joulu hiipii meidän kotiin

2011-11-28T14:49:00.000+02:00

Jos ette tienneet, rakastan joulua. Ainakin sen odotusta ja haaveilua ja tunnelmointia ;)

Eilen oli ensimmäinen adventti ja se tietää meillä sitä, että joulukoristeet kaivetaan esille ja niitä aletaan asettamaan sinne ja tänne. Valot ikkunoihin, jouluisia verhoja ja liinoja ja mattoja vaihdellaan. Koristeet hakevat paikkaansa ja siirtelen niitä paikasta toiseen, jotta kaikille löytyy se oikea kolo.

Nyt muutama kuva joulusta, joka saapuu meille pikkuhiljaa. Olohuone kaipaa vielä jouluisia koristetyynyjä.

Miehen lemppari takansytytysjakkara sopii hyvin jouluiseen kotiin. Jakkara on käsittääkseni mieheni äidinäidinisän tekemä. Pohjassa on vuosiluku 1891.

Näitä ihania huurteisia koristeomenia löysin Sinooperi Homestoresta ja ne päätyivät purkkiin lumipallojen kanssa.

Tänä vuonna rikon omia perinteitä sikäli, että keittiön ikkunaan en laittanut perinteistä haarakynttelikköä. Tämän ostin muutama viikko sitten jo paikallisesta "sekatavarakaupasta" ja se on koristanut ikkunaa siitä saakka. Se oli minusta niin kaunis ja talvinen, etten raaskinut vaihtaa sitä kynttelikköön.

Asetelma olohuoneen sivupöydällä. Todennäköisesti muuttuu vielä moneen kertaan ennen joulua :)

Kuvausassistenteilta en välty ikinä! Ja mattokin vielä rullaantuu vuoden rullalla olon jäljiltä...

Vielä en puhu mitään December Dailysta tai Project Lifesta tai itsetehdyistä joulukorteista. Jos innostukseni riittää, bloggaan näistä aiheista lähitulevaisuudessa.

Nyt glögikupposen ääreen :)

Isälle

2011-11-13T21:53:00.000+02:00

En ole runoillut moneen aikaan. Tänään kuitenkin aamulenkillä lähti ajatus runosta isälle. Oli jotenkin sellainen päivä, herkempi.

On tänään päivä isien,

vaan omaani

mä nähdä voi en.

Hän on jossain

kaukana täältä.

Toivon, ett' taivaassa,

pilvien päällä.

On tänään ikävä

jälleen läsnä,

se tuntuu

jään lailla sydämessä.

Näen hänet kuitenkin

silmistä omien lasten

ja kuulen äänensä

korvaani vasten.

Isälle, tähtiin,

ajatukseni lähetän.

Rakkauden täyteisen,

lämpimän.

Harjoituksia

2011-11-09T16:05:00.000+02:00

Olen harjoitellut korujen tekemistä. Hermot on mennyt noin satatuhatta kertaa, enkä vieläkään ole tyytyväinen vääntämiini silmukoihin. Ja kun en osaa tehdä niitä silmukoita, sorrun tyydyttämään koruntekonälkää helpoimman kautta --- pujottelemalla.

Tässä kuitenkin kuvapläjäys ensimmäisitä tuotoksista. Nyt vaivaa materiaalipula, mutta pian se helpottuu kunhan pääsen tänne ensi viikon sunnuntaina.

Koska olen harjoitellut sitä silmukoiden vääntämistä, olen väännellyt myös lukot metallilangasta osaan koruista. Ne on itseasiassa kauniita, ja uskon, että teen niitä itse jatkossakin. Ideoita olen etsinyt mm. kirjoista Ihania koruja helmistä ja metallilangasta (Linda Jones) ja Helmitaivas (Vireaho & Tammikari). Saa nähdä miten tekeleeni kestävät käytössä...Onneksi aina voi helmet ja muut korun osat ottaa talteen ja ideoida uusia koruja!

Koukuttavaa puuhaa, etten sanoisi....

Piirtämistä

2011-10-11T13:45:00.000+03:00

Olen aina tykännyt siitä, että meidän pojat piirtää. Kasapäin olen jemmannut niitä piirustuksia. Välillä on iskenyt epätoivo, kun en raaski heittää pois, mutta säilytysongelmakin alkaa olla ihan todellinen.

Emppu-esikoiselta säästin mielettömät määrät jo sellaisia kuvia, jotka ei vielä periaatteessa esittänyt mitään. Kunhan kynä pysyi kädessä ja siitä jäi paperiin jälki, riitti mulle. Ne oli hienoja.

Olen nyt kuitenkin skarpannut, koittanut pitää jotain "rotia" hommassa, ja Sampalta otin talteen ihan vasta äskettäin ensimmäisen piirroksen, sillä se oikeasti jo esittää jotain.

Nämä Sampan ekat kuvat halusin blogata, mutta tämä kuvaussessio lähti vähän vanttuusta, niin kuin piirrosten säilyttäminenkin aikoinaan....

Kuvien huonoa laatua pahoittelen, sillä valkoisia papereita oli vaikea kuvata :( Kunpa osaisinkin käyttää ihanaa Nikoniani!

Tässä Sampan ensimmäinen hahmo kasvoineen ja raajoineen. Se on kuulemma Mörkö.

Lisää Mörköjä.

"Chrysler"

Auto

Tässä Sampan väritystaidonnäyte :)

Tasapuolisuuden vuoksi toistenkin poikien kuvia :) Ensin Empun, joka on aina tehnyt pikkutarkkoja piirroksia. Nykyään aiheena usein Star Wars tai sota tai muu Erittäin Poikamainen Asia :)

Nämä puhekuplat on niin liikuttavan lontoonkielisiä <3

Ja vielä muutamat suosikit Junnulta. Parhaita on eskarikirjasta löytyneet pikkukuvat, kun aina uuden kirjaimen opettelussa on pitänyt piirtää jotain sillä kirjaimella alkavaa.

Näistä ei voi olla tykkäämättä!

Eikä näitä voi olla säästämättä, eihän? :)

Lukuintoa etsimässä

2011-10-09T17:29:00.005+03:00

Kolmosluokkalainen Emppu meinaa jäädä jälkeen opiskeluissa, sillä lukeminen takkuaa. Sitä pitäisi treenata kotona tietenkin, sillä kolmosluokka on vaativa vuosi. Kotiläksyjen tekeminen on yhtä huutoa ja kiukkua ja helpotkin tehtävänannot ei tahdo mennä perille. Musta alkoi tuntua siltä, että kotona vain Aku Ankat kelpaavat vessareissuille ja iltalukemiseksi sängyssä ennen nukkumaan menoa. Kaikki kunnia Akkareille vihaan niitä, mutta jokseenkin itsellä on sellainen olo, että sarjiksien lukeminen jää meidän patalaiskan Empun kohdalla lähinnä kuvien katseluksi.

Siispä piti keksiä joku porkkana. Hain tiistaina kirjastosta kasan eritasoista lukemista ja ehdotin pojille, että jos lukevat tietyn määrän kirjoja, saa jonkun palkinnon. Olin henkisesti varautunut uusiin Xbox-peliostoksiin tai dvd-leffoihin, mutta Emppu yllätti ehdottamalla retkeä luontopolulle. Ja sehän sopi paremmin kuin hyvin!

Torstai-iltaan mennessä oli viikon lukukriteerit jo täynnä: Empulla 5 kirjaa/viikossa ja Junnulla 3 kirjaa/viikossa. Nämä siis täyttyivät ennätysvauhtia. Tosin en asettanut kirjoille oikeastaan muita vaatimuksia kuin, että se ei saa olla pahuksen Akkari eikä suunnattu tuolle perheen pienimmälle (= kuvakirjat, joissa max. sana per sivu). Palkinto ajoittuu aina viikonloppuun ja nyt meitä suosi lauantaina niin kaunis sää, että pääsimme heti toteuttamaan poikien palkintoa!

Nyt siis luvassa kuvia ihanalta Paratiisin Luontopolulta, kauniissa syyssäässä.

Suurensuuri muurahaispesä herätti ihmetystä (ja äidissä kammotusta!)

Ihanan vihreitä sammalia olisin voinut kuvata koko päivän!

Matkalla maistui kuuma kaakao ja sämpylät!

Mitäpä olisi ollut reissu ilman puuhun kiipeämistä...Se on meidän poikien intohimo!

Nyt suunnitellaan ensi viikon palkintoa. Ehdotettuina on mm. museo, lasten Liikuntamaa Karhuhallissa ja Pelle Hermanni - puisto. Itse vietin niin ihanan antoisan päivän poikien kanssa metsässä, että odotan innolla viikon luku-urakan täyttymistä!

Sylvin eka Match Show

2011-09-20T13:00:00.001+03:00

Sunnuntaina käytiin Sylvin kanssa ensimmäistä kertaa mätsärissä! Kerta oli itse asiassa eka mullekin, mutta hienosti meni ja kärpänen taisi purra :) Tosin puri Sylvikin... Tuomaria nimittäin BIS-kehässä, ja siellä jäätiinkin neljänsiksi ehkä tästä syystä. Mutta muuten ei olisi Sylvin mätsäriura voinut paremmin alkaa: se oli isojen pentujen PUN1! Hieno Sylvi!

Tässä muutama kuva Sylvistä.Kaikki on Sylvin toisen omistajan, Lindan, ottamia sunnuntaisessa mätsärissä:

Lisää karvajalkalapsia

2011-08-06T11:12:00.000+03:00

Perheemme on kasvanut jälleen! Päiviämme sulostuttaa nyt myös collietyttö Fluffy Goblin´s Inside Joke eli Sylvi.

Ihana Sylvi on ollut meillä jo 4 viikkoa ja on nyt 12 viikkoa vanha. Aivan uskomattoman valloittava persoona, josta suunnittelen näyttelydiivaa, sienikoiraa ja agilitymestaria :) Ei, en ole ollenkaan kunnianhimoinen, mutta toivottavasti haaveet kantavat pitkälle!

Erityisen kaverin Sylvi on saanut Sampasta, sillä kummallakin on intohimo läträtä pihalla veden kanssa. ja aina myös sisällä, kun mun silmä välttää. Samppa onkin meidän muksuista ehkä se eläinrakkain, vaikkakin Junnu tulee hyvänä kakkosena!

Tässä muutama kuva kaverusten yhteisestä leikkihetkestä muutaman päivän takaa.

Satoa viidakosta

2011-07-14T21:15:00.000+03:00

Kasvihuoneesta ollaan saatu jo ainakin 5 kurkkua syötäväksi! Lisää tulee lujaa vauhtia, mutta tomaatteja saadaan vielä odotella.

Kunniakas aikomukseni oli tietenkin blogata hienoja vaihekuvia niin kasvihuoneen rakentamisesta kuin sadon kypsymisestä. Saamattomuus esti tämän(kin) aikeen. Alla muutama kuva kuitenkin kasvihuoneen muuttumisesta pieneksi viidakoksi.

Ja nämä on hyviä! Rakkaudella kasvatettuja :)

Lonesome tonight

2011-05-28T15:10:00.000+03:00

Kun alan leipomaan ja sähkövatkain surisee, Samppa on viivana keittiössä odotamassa joko saa maistaa taikinaa. Ensin pitää tietenkin nuolla vatkaimen vispilät ja sitten raaputella lusikalla kulhosta taikinan rippeet.

Tänään oli vuorossa suklaakakku vai masaliisa koska meille on tulossa vieraita!

Alimmainen on ehdottomasti päivän kuva ja päätynee Project Lifeen josta en pysty ja kykene puhumaan enempää . On valtavasti aiheita, joista on pitänyt blogata, mutta en saa oikein otetta mistään. On varmaan pakko tehdä joku must do-lista, jotta saisin itseni kuriin. Tekemättömät työt ahdistaa, enkä saa siksi tehtyä mitään ja sitten ahdistaa vielä vähän lisää.

Katsotaan miten sujuvat seuraavat neljä päivää, sillä Mies lähti aamulla aikaisin Afrikkaan työreissulle.En osaa olla ilman sitä. Koitan keksiä kaikkea tekemistä, jotta ikävä ei kasvaisi liian suureksi. Äsken siivosin akvaarion, ekaa kertaa ihan itse yksin ja sitä ennen leivoin ja sitä ennen kävin kaupassa. Harmittaa, etten pääse maalaamaan kasvihuonettani, sillä sitä tekisin nyt mieluiten. Koko viikonlopuksi on luvattu sadetta - siis huonoa maalauksen kannalta, vaikka sateesta tykkäänkin.

Kasvihuoneesta ja kasvien kasvatuksesta tulossa muuten postaus - kunhan skarppaannun :)

Karpin kulta-aikaa

2011-04-20T12:27:00.000+03:00

Kyllä, noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota ~~taas~~ edelleen. Grillikausi on avattu ja odotan kieli pitkällä kesää ja kaikkia ihania kesäisiä ruokia, jotka sopii karpille kuin nenä päähän. Grillattua broileria, nautaa, possua ja maustevoita. Savustettua lohta ja anopin ahvenfileitä. Kukkakaalin nuppuja, salaatteja, kasviksia. Turkkilaista jogurttia ja tuoreita marjoja. Namm.

Viime kesänä meidän herkkua oli grillattu Halloumi-juusto ja ananas. Ananasta ehkä vältän tänä kesänä, mutta halloumi sopii kohtuudella ruokavaliooni. Tämän kesän herkuksi nousee epäilemättä soosike, jonka bongasin Vihreän talon blogista. Raaka-aineina retiisi, rypäleet, valkosipuli ja turkkilainen jogurtti.

Tein ja maistoin. Tosin korvasin rypäleet omenalla ja siltikin podin hiukan omantunnontuskia, sillä olen tähän asti välttänyt melkein kaikkia hedelmiä. Mutta niin hyvää tästä möhnästä tuli, että olisin voinut syödä kaiken samoin tein. Onneksi en syönyt, sillä maku vain parani, kun soosi huilasi hetken jääkaapissa!

Suosittelen!

Ystävä. Mikä ihana tekosyy!

2011-04-06T14:29:00.001+03:00

Aamulla sain puhelun ystävältä, mikä oli mukavaa. Vielä mukavampaa oli saada kutsu sinne kahville, ja sinnepä sitten vei minun ja Sampan tie tänään aamupäivällä.

Ihailen suuresti ystäväni kotia ja tyyliä sisustaa sitä. Niinpä nappasin muutamia kuvia, harmikseni vain harva kuvista on näyttämisen arvoisia. Pitäisi harjoitella enemmän. Koko ajan. Mun silmä ei löydä ollenkaan kivoja kuvakulmia ja kuvauskohteita. Onneksi Hannan luona voisi kuvata Ihan Kaikkea.

Hannan itsensä tuunaama keittiön saareke:

Tämä pieni vanha ompelukone on mitä söpöin!

Hannan tekemä, kuinkas muuten:

Enpä taaskaan saa tekstejä kuvien väleihin. Ärsyttää.

Hannan talo on täynnä kauniita asioita. Näissä kuvissa värit eivät pääse oikeuksiinsa. Esimerkiksi alimman kuvan sokerikko, lautasliinat ja kynttilä ovat oikeasti ihanan hennon vaaleanpunaisia.

Mikäs sen mukavampi tapa pakoilla tutkintosuunnitelman tekoa, kuin kahvitella ystävän kanssa.

Kiitos Hanna kahvista ja seurasta. Olet ihana <3

Olen rakastunut Tildaan

2011-04-03T18:51:00.000+03:00

Näiden kuvien myötä ei varmaankaan tarvitse selittää, miksi.

Kaikki kuvat Tone Finnangerin kirjoista Sisusta Tildan tapaan ja Tildan talossa ompelua ja askartelua.

Haluaisin sydämiä, mansikoita, omenoita. Kakkuja ja leivoksia. Possuja, lintuja ja enkeleitä.

Oi, haluaisin joka huoneeseen oma Tildan-enkelin.

Näitä kuoseja ja kankaita ja värejä on vaan niin vaikea vastustaa!

Tielläni on yksi Iso Ongelma: en osaa ommella :(

Terveisiä Pentulasta :)

2011-03-27T21:42:00.000+03:00

Anoppilassa on koiranpentuja. Niin mielettömän söpöjä, että tekisi mieli kiikuttaa kaikki taskussa kotiin. Tällä hetkellä siellä on vaarallista vierailla...Onneksi kaikilla pennuilla on tällä hetkellä koti odottamassa, niin en hairahdu.

Meidän pojat ovat aivan myytyjä, erityisesti Junnu. Myös Samppa on haltioissaan pennuista ja tänään autoleikkien lomassa hän hoki tämän tästä: "pentu, pentu, pentuuu!" Emppu tykkää pennuista kyllä, mutta on enempi varauksellinen kuin pikkuveljensä. Emppu ei nostele niitä syliinsä ja on paniikissa jos pienet naskalit käyvät hiukan maistamassa varpaita. Saa nähdä, uskaltautuuko Emppu Pentulaan, kun pennut vielä hieman kasvavat...

Tässä pennuista kuusiviikkoskuvia :) Nimiä en taida muistaa oikein, että kuka pennuista on kuka, mutta joukossa on Aada, Siru, Manteli, Cindy sekä katraan ainoa uros, Elmo/Topi.

Alimmaisin on Elmo, joka muuttui sittemmin Topiksi. Sen piti jäädä anoppilaan, mutta uusimpien tietojen mukaan silläkin on koti odottamassa jossain. Saa nähdä, mitä pojat asiasta tuumaavat....

Project Lfe - päivitystä, viimein

2011-03-23T13:43:00.000+02:00

Tunnustan, että koko PL laahaa pahasti jäljessä. Mun intoni laantui täysin, kun ensimmäiset kuvat, jotka tilasin, olivat liian pieniä PL:n taskuihin. Mä en edelleenkään tiedä saisinko jostain tilattua uudet, oikean kokoiset kuvat, kun alun alkaen virhe on tapahtunut siinä, että pokkarin asetuksissa on valittuna pienempi kuvakoko.

Eli luvassa ei ole joka viikon esittelyä, vaan pieni pintaraapaisu.

Kansisivu on edelleen tuunamatta, koska en yksinkertaisesti osaa keksiä miten sen toteuttaisin. Eli inspiraatiota ja ideoita odotellessa se näyttää tältä:

Utelias Lilli on kuvassa tieysti myös. Se on aina siellä, missä tapahtuu jotain. Kansilehdellä ei siis ole vielä oikeastaan mitään. Noita kortteja vaihtelen vähän väliä, enkä siltikiään hyväksy yhtäkään sommitelmaa. Tiedän, olen vaikea.

Olen silti saanut aikaan journalingit melkein kaikkiin viikkoihin, joihin on kuvat valmiina. Hienosäätö puuttuu. Jälleen en osaa päättää, käyttäisinkö mukana tulleita nuolitarroja osoittamaan journalingit oikeisiin kuviin. Tai tekisinkö leimasimella päivämäärä- ja viikkomerkinnät.

Tässä pikkuisen näkymää kansiosta:

Ja tästä näkee nyt hyvin, mitä tarkoitan liian pienillä kuvilla ja mikä on saanut koko intoni latistumaan:

Mutta vaikka varsinainen PL on hiukan jäljessä, on kuvat ja journalingit lähes valmiiksi suunniteltu. Kuvat valitsen ja järjestän tietokoneelle omiin kansioihinsa. Ja journalingit kirjoittelen ylös, varsinkin sellaisilta päiviltä, kun on tapahtunut jotain erityistä tai kuvalla on selkeästi jokin tarkoitus vaikka se muuten kuvaisi ihan tavallista arkea. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty:

Uusi, ihana Nikonini on luvattoman vähällä käytöllä. En tiedä, mikä kevätplaah nyt vaivaa, kun mikään ei kiinnosta.

Täten päätän reipastua.

INSPIS: 146 Motto

2011-02-16T14:41:00.002+02:00

Pitkästä aikaa sekä skräppäsin että osallistun INSPIS-haasteeseen.

Mikä on mottosi tai lempihokemasi? Skräppää omasta elämänohjeestasi tai tallenna lapsen hokema. Motto voi olla vakavasti otettava omaa asennetta kuvaava lause tai hieman leikkisämmin otettava lausahdus.

Kun luin haasteen, tiesin heti mistä skräppäisin. Monesti mietin, että pitäisi kirjoitella ylös kaikkia muksujen höpinöitä ja varsinkin nyt näitä Sampan hapuilevia ensimmäsiä sanoja.

Tämä "ku kaa" on Sampalle vakiintunut kommentti. Se tarkoittaa montaa erilaista asiaa, yleensä kiitosta tai okei:ta. Sinänsä hassu "sana", ettei se oikein selkeästi muistuta mitään oikeaa sanaa. No, paitsi sanaa "kuka" mutta kuulostaa Sampan sanomana aivan erilaiselta.

Leiska on sinänsä historiallinen, että olen ensimmäistä kertaa käyttänyt itse tulostamiani kuvia, koska halusin nimenomaan selkeästi normaalia kymppikuvaa pienemmät. Saa nähdä minkälaisina sitten säilyvät. Tulostusjälki kun ei ole kyllä paras mahdollinen...

Mutta jälleen kerran poden hirvittävää koristelu-black out:ia. En vaan osaa. Nytkin tuli niin simppeli leiska kuin olla voi! Tympii itseä tällainen minimalistisuus. Mutta kun ei irtoa niin ei irtoa.

Luova sain silti olla, vaikken koristellut kummemmin. En nimittäin löytänyt vähäisistä varastoistani leiskaan sopivia kirjaimia, joten tein itse! Miltä näyttää?!

Ps. Tänään on Maailman Paras Päivä Ikinä! Mun luokse muutti Nikon D3100, mun ensimmäinen järkkäri. Mun aarre <3

Viikon valokuvaushaaste

2011-02-09T20:55:00.000+02:00

En ole moneen aikaan osallistunut Inspiroidu valokuvaushaasteeseen. Mutta nyt osallistun, kun oli mulle mieluinen aihe: lähikuva. Otan paljon lähikuvia ja nyt innostuin viluissani kuvaamaan takassa palavia puita.

#028: Lähikuva

Ihana talvipäivä

2011-02-07T22:04:00.001+02:00

Eilen vietimme poikien kanssa huippuhauskan talvipäivän Yyterissä pulkkaillen pikkuveljeni perheen kanssa. Riemua ja vauhtia riitti! Ja voi, miten ilma oli kaunis!

Ulkoilun päätteeksi paistettiin takkamakkarat veljen luona ja omasta puolestani voin sanoa, että päivän kruunasi sauna. Voi, että oli saunominen mukavaa pitkästä aikaa!

Päivä oli onnistunut ja mukava, kiitos siitä veikka ja veikan naiset :) Uusiksihan tämä otetaan vielä tänä talvena!

Kieli, jota vain äiti ymmärtää

2011-02-01T10:36:00.000+02:00

Samppa ei puhu vielä paljoakaan. Tai puhuuhan se koko ajan, mutta lähes ainoat ymmärrettävät sanat ovat isi ja kissa. Äiti on "äijä" ja maito on "maamaa" ja muut sanat muodostuvat usein pelkistä alku- tai lopputavuista. Esimerkiksi auto on "au" ja Emppu on "uu".

Mukavinta puuhaa Sampan mielestä on tällä hetkellä pikkuautojen pakkaaminen kassiin tai pitkiksi riveiksi tai jonoiksi lattialle. Lempikassiksi on valikoitunut ~~varsin miehekäs~~ vaaleanpunainen mokkanahkajäljitelmä:

Kassin on Sampan mielestä "Mu kaa" Eli "mun kassi", jos ette hallitse tätä kieltä.

"Mää!" kuuluu myös Sampan lempihuudahduksiin tällä hetkellä ja hän ottaakin varsin iloisin mielin kontolleen kaikki asiat. Usein kuultu dialogi meillä noudattaakin tällaista linjaa:

Äiti: "Kuka on taas levittänyt nää legot/autot/pelit pitkin olohuoneen lattiaa?!"

Samuli: "Mää!"

Ä: "Kenen jäljiltä taas nää märät pipot ja hanskat lojuu täällä eteisen lattialla?!"

S: "Mää!"

Ä: "Se, joka on jättänyt tyhjän jugurttipurkin keittiön pöydälle, vie sen heti roskiin!!"

S: "Mää!"

Ä: "Kuka on jättänyt vessan lattialle taas pinkan Aku Ankkoja?!"

S: "Mää!"

Ä: "KUKA TÄÄLLÄ TAAS HAISEE?!"

S: "Mää!"

Ihan kiva.

Tänään on se päivä

2011-01-26T21:39:00.001+02:00

että olen taas vuotta vanhempi. Ei se nyt kovin pahalta tuntunutkaan aamulla herätä kolmekymppisenä. Joten ehkä mä totun, enkä saakaan kolmenkympinkriisiä (?!)

Mieheltä sain vielä yhden pienen lahjan vaikka Project Lifen piti olla Ainoa, koska oli niin kallis. Mutta sain yhden näitä lisää, joten nyt näyttää rivi tältä:

Olen jo pitkään halunnut Iittalan Kivi-tuikkuja. Sisaruksilta sain kolme lahjaksi sunnuntaina ja Mies oli ostanut yhden vielä annettavaksi tänä varsinaisena synttärinä. Miehen antama on tuo takimmaisin huurrettu valkoinen ja muut sisaruksilta. Lemppari näistä on nyt tuo ihanan keväisen vihreä, jonka on kuulemma valinnut siskon mies ja sisko oli ollut ensin vähän sitä mieltä että onks toi nyt muka hieno Mutta hyvä kun ostivat, tykkään! Joten kiitos ihanaiset sisarukset perheineen <3 Miestä unohtamatta <3

Eilen oli uskomattoman kaunis ilma. Ei ollut montaa pakkasastetta ja aurinko paistoi. Sillä uskalsinkin viedä Lillin ensimmäistä kertaa ulkoilemaan! Tässä samalla POTW:

Hiukan oli kissalla sellainen wtf?-paniikki päällä. En antanut sen edes kauaa tassutella lumessa, mutta otin sen sitten sylissä mukaani postilaatikolle. Sitten sille vasta paniikki iskikin, kun se näki tietä pitkin lähestyvän Junnun mustissa talvivaatteissaan ja sukset ja sauvat kainaloissa heiluen. Sain vain vaivoin pideltyä kissan sylissä ja sisälle päästyään se luimasi heti jonnekin piiloon lymyämään.

Miten suuri se maailma onkaan, sitäpä ei kisu-parka vielä ymmärräkään.

2011-01-24T21:37:00.000+02:00

Omat syntymäpäiväjuhlat vol 1. takana! Ihanat sisaruskullat olivat muistaneet mua niin mun näköisellä lahjalla; valkoista Teemaa ja Kivi-tuikkuja! Ja äiti oli huollattanut mulle vanhan ompelukoneen, jonka kanssa mulla ei ole yhteistyö sujunut. Nyt sormet syhyää päästä sillä huristelemaan :)

Luvassa on vielä ainakin juhlat vol 2 ja 3. Kaikessa hiljaisuudessahan tämän piti mennä ~~paitsi että aluksi suunnittelin koko kylän kokoisia juhlia.~~ Mieltä ei ainakaan ylentänyt, että synttäreitä juhlimaan en juurikaan saanut ystäviä, joten sisarusten ja äidin muistamiset olivat enemmän kuin kullanarvoisia.

Muuten viikonloppu sujui ahkerasti opiskellen, tällä kertaa vyöhyketerapiaa. Ja alun skeptisyyden jälkeen, olen tainnut hiukan hurahtaa tai joku kärpänen purra, sillä nyt juuri tuntuu, että vyöhyketerapiaa haluan opiskella lisää! Nälkä kasvaa syödessä....Kunhan ei puhti loppuisi kesken kaiken...

Olen jälleen päätynyt julkaisemaan viikon kuvan! Rahkeet eivät todellakaan riitä päivittäisten kuvien julkaisuun se aika, se aika! mutta viikon kuvaan saatan jopa pystyä venymään :) Project Lifeen olen kuvannut lähes joka päivä ja viikot 1 - 3 ovat siististi järjestelty omiin kansioihinsa odottamaan tilaamista. Vielä yksi viikko, ja sitten lähtee eka kuvatilaus Project Lifea varten ja sitten tulee kuvia siitä!

Samppa sai kummeiltaan lahjaksi Salama McQueen -mukin ja kaksi lautasta, mutta ne ei ole Sampan mielestä yhtä kivoja kuin muki ja nyt ei oikein muusta mukista voi edes maitoa juoda. Välillä joudutaan pitkään miettimään kaapin edessä, että Muumi vai McQueen, mutta useimmiten McQueen voittaa. Ja voi hyvät hyssykät sitä huutoa, jos McQueen-muki on erehdytty laittamaan pesukoneeseen ja isi tai äiti tarjoaa ei oota!

Viikon kuvassa Samppa ja uusi lempparimuki:

Picture of the Week

2011-01-16T22:11:00.001+02:00

Päivän kuvaa on todella vaikea valita! Siksi ajattelin, että julkaisen blogissa päivän kuvan sijasta viikon kuvan. Ihan yhtä vaikea homma!

Ja hassua, että ensin musta tuntui, että eihän tällä viikolla tapahtunut oikein mitään ja kuviakin tuli otettua tosi vähän, mutta nyt en osaakaan päättää. Onko se poikien maanantaiaamuinen kouluunlähtökuva? Vai Sampan kaksivuotiskuva? Vai Project Life? Vai Sampan kuva sunnuntaisessa juhlahumussa? ÄÄK!

Joku on valittava ja olkoon se tämä:

Kuvassa Junnun eskariläksy alkuviikolta. Hän oli itse kirjoittanut läksyn vihkoon ylös!

Rakastan Junnun piirroksia. Hänestä löytyy vielä pahempaa itsekriittisyyttä kuin minusta, enkä oikein tiedä, onko se hyvä vai huono asia... Mutta aina ~~harvoin~~ kun Junnu piirtää, hän tekee todella tarkkaa työtä. Tässäkin kuvassa häntä harmitti suuresti se, että hän ei saanut omaan kuvaansa lumiukon kaulahuivin raitoja täsmäämään: kun hänen kuvassa huivin raidoitus alkaa punaisella ja lehdestä leikatussa kuvassa vihreällä, se tuotti aivan mieletöntä luomisentuskaa! Junnun piirtämät kuvat on kertakaikkisen ihania ja haluaisin säästää niistä jokaikisen!

Koko viikon valokuvien laatu ei päätä huimaa :( Mulla on kamerarahasto, mutta kunnon järkkäriin on vielä matkaa. Ja siltikin vielä jahkaan. Saanko kuitenkaan järkkärillä sen parempia kuvia aikaan?

Tämän päiväisien synttärijuhlien jälkimainingeissa Samppa rikkoi yhden lempparikaulakoruistani. Harmitti aivan suunnattomasti ja sain ihan järkyttävän raivarin. Menin hetkeksi kodinhoitohuoneeseen raivoamaan yksinäni, mutta sen verran ehdin raivota lasten nähden, että kun tulin kodinhoitohuoneesta takaisin, oli kaikki hipi hiljaa pukeneet yövaatteet ylle ja hipsineet vähin äänin peteihin.

Morkkis oli jotain ihan uskomatonta, kun Samppa kyynelsilmin tahtoi isin nukuttajaksi.

Ja kun Junnu sanoi, että hän voi pleikkari kolmosta varten säästämillään rahoilla ostaa mulle uuden korun.

Ja kun vielä Emppu kysyi, mistä koru on ostettu, jos hän menisi ostamaan mulle syntymäpäivälahjaksi samanlaisen uuden.

Voi, että tunsin itseni maailman surkeimmaksi äidiksi!

Sleepless

2011-01-15T20:46:00.000+02:00

Olen leiponut koko illan. Kolmelta tulin töistä kotiin ja silloin aloitin. Nyt on kello kahdeksan. Vielä pitäisi täyttää kakut, huomenna vasta koristelen. Sitten juhlitaan kaksivuotiasta Samppaa!

Aika menee niin nopeesti. Tuntuu aina vaan haikeammalta. Mun vauvani sanoo jo sanoja. Tai ainakin melkein, sillä minä olen Sampan mukaan "äijä" ja Emppu on "Uuu".

Olen nukkunut kohta kolme viikkoa huonosti. Tai ei voi sanoa, että olen nukkunut huonosti, sillä en ole paljoa nukkunut. Pitkästä pitkästä aikaa mua vaivaa unettomuus. Olen miettinyt syytä. Aina, kun olen ollut raskaana, olen valvonut ensimmäiset viikot. Mutta en voi olla, sillä vieras esine minussa estää sen mahdollisuuden. Mies sanoo, että johtuu stressistä, mutta en koe, että minulla olisi stressiä.

Kunnes tänään se tuli tuolta jostain takaraivon perukoilta. Junnu jankkasi, että haluaa mun kanssa hiihtämään. Suutuin, ja sanoin, etten todellakaan ehdi.

Siinäpä se. Olen hoitovapaalla ja mulla pitäisi olla aikaa lapsille. Ja tuntuu, että ei ole. Myös se Oma Aika, jota arvostan, on niin vähissä, että harmittaa.

Tämän ei pitäisi olla näin?

Project Life laahaa jo alkuunsa. Ja se on jo oma tekijänsä tekemään harmaata tukkaa.

Olen kuvannut PL:ni, mutta en ole vielä ehtinyt siirtää koneelle. Joten tällä kertaa kuvia perinteisin menetelmin toteutetuista leiskoista. En aio jättää sitä kokonaan PL:n myötä, tietenkään ;)

Ekassa leiskassa Junnu saippuakuplahuumassa. Olispa jo kevät!

Ja tässä Samppa juo ekaa kertaa pillillä kesällä mummilassa - maitoa, tottakai, sillä mehu on hänestä "paa". Ehkä sieltä vielä tulee kokonaisiakin sanoja, ettei vaan alku- tai lopputavuja...

Ja näitä sivuja tehdessäni vakuutuin entisestään siitä, että mä en sitten osaa skräpätä tuommoseen kuviolliseen paperiin. Täytyy siis kartuttaa varastoja yksivärisillä taustapaperiella....

Onnenpäivä vol. 2

2011-01-11T14:37:00.001+02:00

Project Life on aiheuttanut jo hirveästi päänvaivaa. Miten se on mahdollista? Becky Higginshän loi Project Lifen juuri siksi, että skräppääminen olisi helpompaa ja nopeampaa. Oh my.

Kaikki alkoi siitä kun luin Nelssonin blogia. Virhe. Ihana blogi, yksi lemppareista oikeasti. Sitten olikin oma pää täynnä samoja mietintöjä ja kummasti ne vaan tuntuu tuplaantuvan, mitä enemmän pähkäilee.

Mun ensimmäinen ajatus oli, että toteutan PL:n puhtaasti 365 Projektina eli kuva päivässä- meiningillä. Kuulostaa hyvältä, mutta osoittautui jo heti ensimmäisellä kuvausviikolla toodella vaikeaksi: kuvia tulee paljon enemmän kuin seitsemän viikossa, ja niiden väliltä on todella vaikea valita! Ja sitten on niitä kuvia/päivä, kun ei ole ainuttakaan hyvää kuvaa, ja niitä päivä kun loistavia otoksia on mielettömän paljon ja haluaisi ne kaikki taltioida PL:een.

Yksi murheenkryyni mulla on se mistä olen kateellinen monelle muulle skräppääjälle että mun täytyy skräpättävät kuvat tilata perinteisesti jostain ifiltä. Olispa kätevää tulostella kuvia vaikka joka päivä omalta koneelta ja ah! photoshoppailla, mutta en siis omista kumpaakaan. Ja taitavat olla nyt kerralla vähän turhan isoja hankintoja lähes pelkän PL:n vuoksi hankittavaksi. Mutta olen päättänyt olla reipas ja tilata esimerkiksi kuukauden kuvat kerralla tosin ehkä ensimmäiset jo ihan kohta kun en malta odottaa että saan täyttää PL:a

Vaikka en vielä ole lyönyt lukkoon montaakaan pähkäilyä, yhden päätöksen olen tehnyt: suljen tuon toisen blogini täysin turhana. Se tietysti aiheuttaa sen, että ne vähäiset kädentaidot joita saan valmiiksi, esittelen täällä enkä tuolla. Toivottavasti kestätte.

Mutta kyllä, se on täällä. Ei täällätäällä, mutta postissa ja Ihan Mua Varten.

Viikonloppu sujui kuin unessa, ja eilinen päivä tuskassa, kun en tiennyt PL:ni liikkeistä. Oliko maksu mennyt perille ja PL saatu postiin jo perjantaina? Olinhan varmasti laittanut osoitetietoni oikein? Tuleekohan siitä saapumisilmoitus tekstiviestillä vai tuleeko se jopa kotiovelle asti? Miksei mistään kuulu mitään? Onkohan puhelimseta loppunut akku? Jokohan päivän posti on tullut?

Nyt olen kuin itse rauhallisuus. Se on täällä, ja kohta täällätäällä. Kunhan pääsen hakemaan sen. Kunhan Samppa on herännyt. Kunhan pojat on ruokittu. Kunhan koira on lenkitetty......

Olen siivonnut sitä varten. Laittanut tiskit koneeseen, pyyhkinyt pöydät ja pölyt. Lämmittänyt talon ja järjestellyt tavararöykkiöitä omille paikoilleen. Olen tuulettanut ja vienyt roskat. Ja tää on mulle ihan normaalia. Mä teen niin jopa uudelle Novita-lehdelle, mutta Novitalle keitän vielä kahvitkin!

En ole sekaisin. Olen vain minä.

oi onnenpäivää!

2011-01-07T23:51:00.000+02:00

Aamulla sain mitä mahtavimman sähköpostin! Saan sittenkin oman Project Life Kit:n jo nyt! Pelkäsin niin, että pitää odotella jonnekin helmikuulle, että saisin sen, mutta mulla kävi tuuri: yksi Amber Edition jäi ensimmäisestä erästä yli ja se on matkalla mulle!

Olen aloittanut Projektin 365 vuoden ensimmäisenä päivänä. Ajatuksena oli alusta lähtien, että kokoan sen PL:n tapaan. Että jos en saa hankittua Ihan Aitoa, niin teen itse. Nyt olen niin taivaissa, sillä tiedän ,että jos kaiken materiaalin hankkiminen muovitaskuista ja journaling-korteista alkaen olisi jäänyt itselle, tää olisi ollut tuhoon tuomittu juttu ensimmäisestä päivästään alkaen. Olen nimittäin varsin saamaton ihminen.

Noh, on pakko myöntää, etten ole ihan täysillä ollut kuvaamassa joka päiväisiä kuviakaan ja usein kuvan ottaminen on jäänyt iltamyöhälle. Ja kerran olen jo sysännyt homman Miehen kontolle. Toisin sanoen: Ei Hyvältä Näytä.

Tärkeintä on varmaan kumminkin halu jatkaa edelleen ja luulenpa, että PL:n ilmestyminen kotiin antaa uutta potkua myös kuvaamiselle!

Sain muuten houkuteltua pikkusiskon mukaan Projekti 365:een. Ehkä ei olisi pitänyt, sillä nyt olen kateudesta vihreä koska:

aa) Pikkusisko ottaa paljon hienompia kuvia

bee) Pikkusiskolla on paljon hienompia ideoita

see) Pikkusisko tajusi tehdä/julkaista projektia netissä

ja dee) Pikkusiskolla on paljon hienompi kamera

Ja anteeksi J kun sanon sua koko ajan Pikkusiskoksi ;)

No, mutta siihen Meidän Perheen Arkeen:

Olin innoissani myös siitä, että uudet kylppärin laatat tulivat alle viikossa kun edellisiä odotettiin yli kaksi kuukautta eikä ikinäkään niitä saatu. Tänään oli tarkoitus hakea laatat, plus käydä äidin luona synttärikahvilla (äidin, ei mun, vaikka ne kohta jo onkin...) Samalla vietiin PIKKUsiskolle joutilas pakastin.

Noh, saatin me se pakastin juuri ja juuri perille, kun Mun Rakkaasta Volvosta hajosi jarrut. Siis hyvin oleellinen osa autoa. Volvonrähjä odottelee nyt onneksi omassa pihassa parempia aikoja, mutta harmittaa. Laattoja en saanut, sillä ei uskallettu hakea niitä peräkärryn kyytiin Volvolla. Miehen autossa -Saabissa- ei ole vetokoukkua, mutta uhkasi Hän ne laatat silti huomenna sillä hakea. Eihän meillä ole ollut tuo pesuhuoneremppa meneillään kun jotain...puolivuosisataa. Siltä musta ainakin tuntuu. Joten olisin hyvin kiitollinen, jos laatat tänne huomenna eksyisi.

Lisäksi tietty harmittaa, että jo laatat maksoivat 240euroa enemmän kuin ne, joihin tulisesti ihastuin ja joita en sitten saanutkaan. Viikko sitten ostettiin uusi jääkaappi-pakastin-systeemi ja aamulla tilasin Project Life Kit:in 123,20 euroa kaikkineen Joten ei välttämättä ollut ihan tervetullut mikään jarruremppa siihen Volvoon.

Elämä on.

Mainitsinko muuten jo, että se Project Life on ikään kuin synttärilahja Mieheltä?! Paras lahja I-K-I-N-Ä. Harvoinhan sitä pyöreitä vuosia täytetään.

Askartelupäivä

2010-12-16T13:35:00.001+02:00

Tänään puuhailtiin Sampan kanssa askartelun merkeissä. Parivuotiaan taidot riittävät mukavasti jo liimaamiseen ja ainakin meidän poika on innostunut pienien paperipallojen pyörittelystä. Siispä yhdistin nämä kaksi mukavaa puuhaa, jotta ikiliikkuja keskittyisi hetkeksi johonkin rauhallisempaan puuhaan kuin kiipeily, juokseminen, sängyssä pomppiminen ja kissan jahtaaminen.

Ensin leikkasin silkkipaperista noin 3cm x 4cm suuruisia paloja. Sampan mielestä palat piti ensin järjestellä riveihin pöydälle, josta järjestelmällisesti poimittiin paloja rypistettäväksi.

Sitten rypisteltiin palloja yhdessä, ja se olikin välillä kovasti tarkkaa puuhaa.

Yhdessä pyörittelemällä paperipallojen kasa kasvoi nopeasti.

Silkkipaperipallot liimattiin joulunpunaisesta kartongista leikattuihin sydämiin.

Lähes tunnin mittaisen askarteluhetken tuloksena oli kaksi kaunista joulukoristetta, iloinen pieni poika ja haltioitunut äiti, jonka mielestä tämä parivuotias veijari on maailman taitavin!

Ajattelin, että Sampan Ensimmäiset Askartelut pääsevät koristamaan joulukuusta, mutta eivätpä näytä hassummilta olohuoneen lampussakaan, jossa saavat odotella aattoa ja kuusta.

Uusi perheenjäsen

2010-12-13T22:51:00.000+02:00

Perheemme ilona (kröhöm...) on nyt kaksi viikkoa ollut ihana (kröhmmmm...) kisuvauva, Lilli.

Empulla on ollut mahdoton kissakuume jo tooodella kauan, sillä yhdellä hänen kavereistaan on useampi kissa ja usein myös kissanpentuja. No, onhan päätös sitten muhinut mielessäni pitkään ja nyt annoin periksi. Miehen kanta oli aina se sama "sää päätät", joten itseäni saan syyttää jos....

Ensimmäisen viikon ajan ~~Lumikki~~ Lilli oli niin lutuinen ja kiltti. Tuli luokse kun lauloin (uskokaa tai älkää...) ja sitä rataa. Nyt meillä asuu villipeto. En tiedä söikö se Lillin, vai mitä tapahtui, mutta tälläkin hetkellä olohuoneen ja makkarin välillä viuhahtelee jokin valkoinen salama. Kissa on kiipeillyt makkarin tapeteissa, repinyt yhden Empun lakanan, heitellyt useaan kertaan vesikuppinsa pitkin keittiön lattiaa ja ah, ripuloinut.

No, kyllä se ~~Lumikki~~ Lilli on pääsääntöisesti varsin hellyyttävä edelleen. Minusta on ihanaa, kun se aamuyöllä löytyy jalkojen päältä kehräämästä tai miten se on vilpittömästi ihastuksissaan joka aamu kun herään, kiehnää jaloissa ja naukuu. Ja tulee edelleen luokse kun kutsun, laulamalla.

Ai niin, tuosta nimiasiasta pitikin mainita, että se oli ensin Lumikki. Mutta näinpähän taas jäin miesvallan alle täällä ja Lumikki vaihtui Lilliksi.

Niin laiminlyöty blogi :(

2010-12-13T14:19:00.000+02:00

Bloggaaminen on yleensä kivaa. Mukavaa. Terapeuttista.

Mutta nyt ei suju. En tykkää tehdä kuvattomia postauksia, mutta kuvien laittaminen on hankalaa ja työlästä. Haaveilen hienommasta kamerasta ja paremmasta koneesta ja nettiliitymästä, että se kävis vips! noin vaan. Hmph.

Taas on virinnyt ihan hirveä kamera/bloggaus/sisutus/talokuume kun olen eksynyt toinen toistaan ihanampiin blogeihin. Uusin lempparini on Tunnelmaa. Ah ja voih, mistä löydän itselleni ihanan rintamiestalon?

Miten ihmeessä saisin perheeni innostumaan samasta haavesta?!

Rakkaan työtoverin muistolle

2010-11-04T13:05:00.002+02:00

Tulee päiviä jolloin et jaksaisi jatkaa

tätä yksinäistä, mutkaista matkaa.
Niin raskaalta kulkea tuntuu tie,
et ehkä tiedä, minne se vie.
Ne jotka kulkivat sen aikanaan,
eivät palaa takaisin kertomaan
miten surujen metsässä suunnistetaan,
tai kuinka ikävän portit avataan
tai koska ja missä tavataan.
Se on paikka, josta vaietaan...
Vai onko juuri tuo oksa tässä
rakas käsi kättäsi etsimässä?
Ja kun tuulen hiuksillas leikkivän luulet,
ole hiljaa, kaivatun äänen kuulet,
hyväilee sinua rakkaat huulet.
Hänen hymyään luontokin hymyilee,
puhu, ystävä, kyllä hän kuuntelee.

Olet ajatuksissa, Kirsti <3

Omituista oloa

2010-09-27T12:15:00.000+03:00

Tänään kun uusi viikko pyörähti käyntiin, alkoi meillä jälleen (tavallaan) uudenlainen arki. Se ei alkanut ihan kymppi suorituksella, sillä aamulenkin pilasi kummallisesti kinnaavat lenkkihousut. Kotiin päästyäni huomasin, että olin pukenut housut päälleni väärin päin (takapuoli edessä) eikä siinä vielä kaikki, sillä myös paita oli nurin päin. Normaalia maanantaitokkuraa, luulisin, kaikkine melkein myöhästymisineen jne.

Meillä on jo hetken aikaa puhaltanut uusia tuulia, sillä olen alkanut opisekella jalkahoitoa, intialaista päänhierontaa sekä HotStone- kiviterapiaa. Tulevaisuudessa siintää yrittäjyys, joka samalla kiehtoo, mutta myös pelottaa. Välillä elämä etenee isoin harppauksin, eikä psyyke meinaa pysyä perässä. Siksi olen oikeastaan hyvilläni tästä "uudesta" arjesta, joka tänään alkoi.

Mies on ollut kesälomansa päälle useamman viikon lomautettuna ja olemme jakaneet arjen kolmestaan isompien poikien ollessa koulussa. Tänä aamuna meidän isi lähti töihin. Ja nyt täällä olemme vain minä ja Samppa. Se tuntuu oudolta. Äsken säikyin jotain kolinaa verannalta, jota koirakin haukkui, muttei löydetty sille selitystä. Talo on oudon hiljainen, nyt kun Samppa melkein jo nukkuu päiväuniaan. Kello raksuttaa, tietokone hurisee.

Mutta yhtä kaikki, tämä tuli tarpeeseen. Päivä on ollut jotenkin pysäyttävä. Jälleen olen vain ihastellut ja nauttinut taaperosta sekä ihanasta syysilmasta ja arkisista puuhista. Tuttuja ja turvallisia asioita, koska tuntuu, että mieli ei kulje yhtä lujaa muutosten kanssa. Rauhoittumisen päivä.

Ja kun katson tulevaan, ja jäsentelen asioita mielessäni, rakastan elämääni juuri nyt. Se on nyt arvokkainta, mitä voi olla.

Puolituntia enää. Sitten saan talon täyteen ääniä.

Raparperin alla

2010-08-15T12:50:00.000+03:00

Voi, syksy! Tule jo!

En kestä enää hellettä ja kuumaa ja hikeä ja vetelehtimistä. Haluan syysmyrskyn nurkkiin riehumaan, tulen takkaan roihuamaan ja villasukat jalkoihin lämmittämään. No olipa runollista.

Tiedän, että syksy antaa mulle jälleen uutta puhtia. Nyt sitä ei ole yhtään. Olen venynyt pitkin taloa kohta viikon ja olen henkisesti ihan jumissa. On monta keskeneräistä asiaa, monta juttua pohdinnan alla. Sellainen saa mut ihan toimettomaksi. Pahinta on se, että kaiken toimettomuuden keskellä en pysty ajattelemaan asioita loppuun tai tekemään päätöksiä, vaikka nyt juuri olisi niiden aika. Ja tiedän, että kun saa päätökset tehtyä ja asioita eteenpäin, niin jumituskin loppuu.

Mikä siis neuvoksi? Mä lähtisin siitä, että syksy tulis jo. Mutta siihen en pysty itse paljoa vaikuttamaan. Itseä niskasta kiinni? Pyh, täysin yliarvostettua. Kun on niin jumissa, sitä on todellakin niin jumissa, ettei niskaperseotteet itsestä auta.

Tulee energisempiä päivä, niin kuin tämä kultainen sunnuntai. Olen pessyt kohta kaksi koneellista pyykkiä ja pyyhkinyt pölyt ja imuroinut. Aion vielä pestä lattiat ja paistaa omenapaistosta ja tehdä lasagnea. Mutta nyt olen nukutuspuuhissa, ja myös mua nukuttaa, ja pieni ääni mielessä antoi jo luvan ottaa päikkärit itsekin.

Taistele!

Mun kukkapenkin suihkulähteettömässä suihkulähdealtaassa on sammakoita. Vihaan sammakoita. Yäk. En pysty nyt olemaan ulkosalla, ainakaan missään nurmikkoalueilla, kun pelkään että jostain loikkii esiin sammakko. Pyykkiteline on ihan suihkulähdealtaan vieressä ja pyykin ripustaminen on kamalan painajaismaista, kun ne sammakot loiskii siellä altaassa. Hyyyii! Tiedättekö mikä auttaisi?

Syksy.

Voi, syksy! Tule jo!

2010-08-04T14:01:00.000+03:00

En voi sille mitään, tykkään syksystä. Odotan ja kuulostelen sitä jo ja rakastan tällaista sadepäivää, jossa on jo aavistus syksyä. Omenat kypsyvät puissa ja koulut alkaa kohta. Pian saa kaivaa kynttilät esiin ja täyttää teevarastot. Eilen jo poltin tuikkuja eteisen lipaston päällä, mutta en saanut vielä etsimääni hämärtyvän syysillan tunnelmaa, koska oli niin tuskaisen kuuma, ettei siihen oikein tuikkujen lämpö sopinut.

Junnulla oli tänään neuvola. Kaikki meni varsin mallikkaasti rokotushetkeen saakka. Silloin poika pisti metelin pystyyn ja sain pitkän tovin taivutella sitä olemaan kunnolla ja reipas. Kun ensimmäinen rokote oli laitettu puoliväkisin, Junnun kiukku laantui, kun se huomasi, ettei se nyt niin paljoa sattunutkaan!

Mutta rokotuksen jälkeen Junnu seurasi isoveljensä jalanjäljillä ja siltä lähti taju. Ensin tuli kova janontunne, josta omat hälytyskellot kilahti ja tajusin ottaa Junnusta kiinni. Sitten alkoi silmät pyöriä päässä ja Junnu tihrusti itkua ja sanoi ettei näe mitään. Sitten meni hetkeksi taju ja terveydenhoitajan kanssa kipattiin poika vaakatasoon tutkimuspöydälle ja jalat ilmaan. Kyllä se siitä nopeasti virkosi, mutta ne sekunnit oli tietenkin äidille uskomattoman pitkiä.

Hiukan harmautta päivään toivat Empun allergiatestin tulokset, joista käy ilmi, että Emppu on alerginen mm. koiralle. Ensi viikolla on soittoaika lääkärille, ja sitten ollaan taas viisaampia. Tuskin tässä nyt joudutaan mitään koirasta luopumista harkitsemaan, sillä Emppu ei kovin pahasti oireile. Alkukesä - koivun kukinta-aika - on se pahin, kun silmät on kuin särjellä eikä aivastuksista tule loppua.

Mutta mietityttäähän se silti...

Näin kävi eilen...

2010-07-21T11:44:00.001+03:00

Eilen käpäisitiin Porissa siskon luona ja pikainen piipahdus keskustassa. Meillä oli yksi asia hoidettavana, ja tällainen oli lopputulos:

Empulla on nyt sitten korvis korvassa. Ainakin viikon ajan siitä oli puhe, ja hiukan epäilin, uskaltaako Emppu moiseen ryhtyä sitten ihan tosi paikan tullen. Siis hän joka on pyörtynyt rokotuksen saadessaan ja voi heikosti nähdessään verta. Mutta poikahan oli vallan reipas! Vasta kun korvis oli paukautetu korvanlehdestä läpi, Emppu puristi mua hetken aikaa ja tärisi, mutta sitten se oli niin coolia jätkää että :)

Ison kiitoksen annan kyllä itse lävistäjälle Porin Kultajousessa, sillä hommat sujui sen kummemmin mitään aikailematta. Hän selitti kyllä koko ajan Empulle, mitä tapahtuu, mutta se oli naps vaan, ja korvis korvassa. Ei kerinnyt poika jännittämään.

Nyt Empulla on kova hinku saada siihen korvaan joku muu korvis kuin harjoitusnappi. Pettymys oli suuri, kun sanoin, että tuon Ensimmäisen täytyy olla siinä vielä koulun alkaessakin. En sitten tiedä, minkälaiset lävistysvisiot hänellä on mielessä, kun lauantaisissa häissä hän niin kovin ihaili serkku~~poikien~~miesten korvalävistyksiä. Molemmilla kun on sellainen kiemura muovinen koru korvassa, ja reiän koko on jotain kahdeksan millin luokkaa. Siihen Empulla on kyllä matkaa. Vähintään kaksikymmentä vuotta.

Askeleita ja harppauksia

2010-07-14T12:23:00.000+03:00

Tehostetut pottatreenit tuottavat tulosta! Huomasin viikonloppuna, että Samppa pissaa pottaan myös muulloin kuin heti herättyään. Maanataista alkaen ollaan oltu päivisin ilman vaippaa, sehän on ollut hyvä myös helteisten ilmojen vuoksi, ja kuivaksi opettelu etenee. Alushousuija on kulunut aika monet jo tänään, mutta pääsääntöisesti pissat ovat tänään osuneet pottaan. Ja onneksi on kesä ja saadan pestyjä alkkareita äkkiä kuivaksi.

Niin se vain menee, että siitä on kasvamassa iso poika, eikä mulla ole vauvaa. Mutta vauvakuumetta. Sitä löytyy. Tuteista on luovuttu ja syksyyn mennessä ollaan varmasti jo päiväkuivia.Olen kyllästynyt painon jojoamiseen ja pupuruoan mussuttamisen vuoksi kiljuvaan nälkään. Tuloksettomuuteen. Repsahduksiin. Haluan jotain enemmän.

Siinä missä Sampalla on auennut uusi sivu elämässään, opettelen minäkin uudenlaista elämäntapaa.

Yli kaksi viikkoa olen ollut ilman perunaa, pastaa, riisiä, sokeria, valkoisia jauhoja ja jopa täysjyväviljaa. Toisin sanoen syön vähähiilihydraattisesti. Toistaiseksi voin mainiosti, nyt kun alkuvaikeuksista olen selvinnyt. En tunne suunnatonta nälkää, enkä kärsi valtavista mieliteoista. Jääkaapissa on Miehen avattu suklaalevy, ja poikien avaamaton. Saatan hetkellisesti himoita jotain tuollaista herkkua, mutta olen pysynyt lujana, enkä ole kajonnut kumpaankaan. Siitä sietää olla ylpeä, sillä olen aiemmin syönyt suklaata, karkkia tai jotain muuta Erittäin Hiilaripitoista joka. ikinen. päivä.

Paino on pudonnut lähes neljä kiloa. Siitä saa helposti laskea heti kolme kiloa nesteiksi , mutta olen silti ylen tyytyväinen.

Tämä on vasta opettelua. Ongelmia on tullut heti kättelyssä. Syön väärin vieläkin. Onneksi apua saa, esimerkiksi karppifoorumi on loistava paikka. Kyllä tämä tästä alkaa hahmottua, pikkuhiljaa.

Mutta kotoa poistuminen on paha. Eikä todellakaan edes mielitekojen takia, ei. Olen käynyt karpisti kaupassa jo useita kertoja ostamatta sitä pakollista suklaapatukkaa matkaevääksi. Mutta ne ystävät, tuttavat ja sukulaiset! Silmien pyörittelyä, epäluuloisuutta, ennakkoluuloja. Siirtyminen kotiympäristöstä muualle tuntuu tällä hetkellä hirveän pelottavalta. En omaa sellaista rautaista itsetuntoa, jolla voisin kohdata kaiken tuon pahoittamatta mieltäni ja menettämättä yöuniani. Vaikka pystyisin kieltäytymään kahvipöydässä pullasta ja kekseistä ihan vaan koska niitä ei tee edes mieli, saatan silti sortua ottamaan jotain, koska pelkään sitä, mitä minusta ajatellaan. Tai että pahoitan jonkun mielen.

Joten matkaa on siihen uuteen elämäntapaan. Toivon sen itsetunnonkin jostain löytyvän matkan varrelta.

Kattokaa mitä mulla on!!!

2010-07-09T18:52:00.001+03:00

Olen haaveillut tästä ihanasta Hackmannin retro Kesäkattilasta jo pitkään ja olin muuten kateudesta vihreä, kun siskoni osti näistä sen pienemmän. Mutta nytpä mulla on oma!

Sain sen lahjaksi iki-ihanalta anopiltani niin sydäntälämmittävin saatesanoin, että liikutuin suuresti. Mielestäni en ansainnut näin hienoa lahjaa sitten millään muotoa, mutta olenpa kokolailla ylpeä kattilastani nyt. Aion pitää sitä liedellä aina silloinkin kun se ei ole käytössä, se on niin hieno! Kiitos Heli vielä tuhannesti!

Viime viikonloppua vietin ihanassa seurassa näin kauniissa maisemissa:

Vietimme kälyni polttarita veljeni mökillä Sääksjärven rannalla. Ilma oli mahtava, samoin tunnelma! Tarjosimme kesämorsiammelle hyvää ruokaa, kuohuviiniä ja mansikoita unohtamatta, sekä saunoimme ja uimme. Yömyöhällä lauloimme karaokea, se oli hauskaa yhteislaulua oikeastaan :) Minä ainakin viihdyin ja nautin suuresti niin seurasta kuin kauniista Suomen suvesta! Toivottavasti morsiammelle jäi myös mukava muisto siitä illasta :)

Minä jäin mökille yöksi yksin, mitä Mies ja Anoppi kovasti olivat vastaan. Vakuutin molemmille, kuinka kaipaan aivan omaa rauhaa ja sain kuin sainkin sitten yöpyä yksin. Ja voi että miten nautin siitä kauniista sunnuntaiaamusta järven rannalla. Yksin. Hiljaisuudessa. Lintujen laulussa. Auringon paisteessa. Toista samanlaista aamua tuskin saan moneen aikaan.

Ensimmäinen kesäretki

2010-07-07T14:25:00.001+03:00

Viime viikolla teimme ensimmäisen reissun tänä kesänä. Keskiviikkona saimme ihanaisen kummityttöni meille yökylään ja päätin viedä koko lapsikatraan torstaina Mouhijärvelle Kiviniityn kotieläinpuistoon. Reissu oli mukava ja oikein onnistunut, vaikka ensimmäiset "ollaaksjo perillä?" - kysymykset esitettiin takapenkkijengin (lue: Empun) toimesta kun oltiin matkattu 8 kilometriä ja edessä oli vielä kuusikymmentä. Pienoisen puhuttelun tuloksena matkat sujuivat mennen tullen rauhallisesti, myös Sampan osalta, joka on yhtä huono - tai malttamaton - autossa matkustaja kuin Emppukin.

Kiviniittyssä näimme sitten paljon erilaisia eläimiä ihan "tavallisista" maatalon eläimistä vähän erikoisempiin. Muksuista oli kiva syöttää eläimiä ja siksipä mm. lampaat nousivat ykkössuosikeiksi, koska rohmusivat mielellään tukkokaupalla heinää.

Samppa tyytyi katselemaan eläimiä sopivan turvallisen välimatkan päästä omista rattaistaan, mutta muut silittivät ja rapsuttivat lähes kaikkia eläimiä. Sopivasti jännitystä tarjosivat vähän erikoisemmat eläimet kuten ylämaan karja, strutsi ja villisiat!

Kaikki ihastuivat hevosiin, Samppa mukaan lukien.

Mutta vain Emppu uskaltautui ratsaille!

Lukuisten eläinten lisäksi puistossa sai ajaa myös polkuautoilla ja perheen pienimmät myös sähkömönkkäreillä. Molemmissa hurjasteltiin aika monta kierrosta! Pomppulinnassa ja trampoliineissa viihtyivät tietysti koko sakki myös.

Päivä oli onnistunut ja koska muksut olivat niin innoissaan eläimistä, aloin tosissaan suunnitella reissua isompaan eläinpuistoon jonkin huvipuiston lisäksi. Itse haluaisin Korkeasaareen, Mies Ähtäriin. Joudumme siis illan jos toisenkin vielä ~~kinastelemaan~~ asiallisesti keskustelemaan reittimme suunnasta :) Kiristys, uhakailu ja lahjonta saattaa toimia myös Miehen kohdalla ;)

Vilutus

2010-06-23T13:46:00.001+03:00

Ihana terassini sai eilen valokatteen ylleen! Nyt ei haittaa vaikka juhannuksena sataisi, me ei kastuta!

Terassi tehtiin viime kesänä ja sen annettiin asianmukaisesti kuivua talven yli ennen maalausta. Nyt se on saanut valkoista väriä kertaalleen. Toinen kerta pitäisi vielä sutia, mutta kate haluttiin silti laittaa juhannukseksi, joten Mies urakoi kattorivotuksen maaluksen valmiiksi viikonloppuna. Lattia käsitellään aikanaan -siitä tulee tumma, joku ruskeansävyinen envielätiedäsentarkemmin.

Nyt istuskelen terassillani - tämä blogipäivitys saa alkunsa siis ruutupaperilla raakaversiona ja päätyy nettiin vasta päiväuniaikaan. On luvattu lämmintä säätä tälle ja huomiselle. Minä en sitä vielä huomaa; istun tässä hupparissa ja farkuissa, Miehen mummun kutomat villasukat ja reinot jalassa. Vilukissa.

Toiset paistattelee jo varmaan päiväänsä rannalla bikineissä. En minä, huui! Mitä väliä - en ruskettuisi kuitenkaan. Pisamoidun vain.

Varmaan tulisi hiki, jos tekisi jotain. Mutta neulomalla harvoin tulee hiki.

Tälle neulomukselle, joka korista pilkistää, on deadline, joten teen sitä nyt, varsinkin kun on inspiraatiota! Pikkuiset on hiekkalaatikolla ja näin on helppo niitä pitää silmällä.

Terassilta käsin, mukavaa. Ihana terassi!

ja kesä eiku paranee...

2010-06-10T09:30:00.000+03:00

Emppu sitten meni ja hajoitti yhdestä hallista ikkunan. Sellaisen näyteikkunan kokoisen, joten maksaa varmaan järkyttävästi. Harmittaa. Kiukuttaa. Suututtaa.

Eniten ottaa päähän tietenkin se hirveä rahanmeno. Niin kuin tässä nyt ei olisi muitakin rahasyöppöjä (syntymäpäiviä, juhlia, juhannus, remontti noin niin kuin joitain mainitakseni) . Mutta sitten se, että ihan oikeasti Emppu heitti ne kivet ihan vaan rikkoakseen sen ikkunan. Se ei siis ollut onneton vahinko. Tahallaan. Mokoma.

Nyt on ihan mieletön aresti päällä. Ja saa tällä kertaa jatkua Hyvin Pitkään. Niin kauan ainakin kunnes äidin kiukku laantuu.

Jo toinen aamu, kun olo tuntuu migreeniseltä. Ihan selkeitä ennakko-oireita jälleen. Otin jo Oikea Lääkettä ja toivon, ettei se iske. Tälle päivälle on luvattu aurinkoa ja lämpöä kunnes taas huomisesta alkaen koleaa ja sateista. Joten ei olisi ollenkaan kiva pakoilla migreeniä sisätiloissa :((

Räppääjä-maniaa

2010-06-07T22:10:00.000+03:00

Kesäloma, ihanaa!

Olipas mukavaa aamulla herätä, maanantaiaamuna vieläpä, eikä tarvinnut hoputtaa Emppua hereille ja koulutielle. Isommat nukkuivatkin komiasti kymmeneen, ja silloinkin piti jo vähän herätellä, ettei mene koko päivä nukkumiseksi.

Mutta päivän kuluessa kyllä käväisi mielessä, että tätäkö tämä sitten on koko kesä: riitoja ja tappeluita naapuruston lasten kesken. Emppu itki pariin otteeseen, kun tuli kavereiden kanssa riitaa. Junnu tuli tämän tästä kotiin, kun joku teki sitätaitätä tai muut eivät olleet sen kanssa. Naapurin poika tuli meille sisäleikkeihin - vannoi kirkkain silmin kysyneensä isältään luvan - ja oli jälleen aiheuttanut suuretsinnät katoamisellaan.

Sitten hypättiin mankumassa milloin mehua, milloin maitoa ja ainakin kymmenen kertaa jäätelöä. Ja jos ei jäätelöä, niin mehujäätä sitten. Ja tietenkin koko kulmakunnan lapsille olisi pitänyt tarjoilla.

Ja voi sitä kiukun ja raivon määrää, kun:

- ei lähdetty kalaan

- ei lähdetty R-kioskille ostamaan Pokemon-kortteja

- ei lähdetty kirjastoon

- ei lähdetty uimaan

"Ja kun te vaan siivootte tai maalaatte tai poraatte jotain puuta tai semmosia ettekä ikinä suostu mihinkään!!" (Emppu)

"Eikä me olla kesälomalla tehty yhtään mitään kivaa. Tästä tulee tosi tyhmä kesäloma!" (Junnu)

Mites kauan se kesäloma kestääkään?!

No, kaiken kiukittelun lomassa meillä jumiuduttiin tämän tästä tv:n eteen katsomaan Risto Räppääjää. Siis joka välissä ja vähän väliä. Junnu meinasi jopa kesken ruokailun lähteä katsomaan yhden Risto Räppääjä- musavideon, koska se vaan on kuulemma niin hyvä.

Ostin Risto Räppääjä - dvd:n viikonlopuksi ja kaikki pojat ovat ihan koukussa siihen. Jopa Samppa valitsi katsottavakseen sen, kun mulla oli hirmuinen tarve imuroida ja Samppa oli saatava pysymään aloillaan. Esittelin sille kaikki aikaisemmat lempparit vuoron perään (muumit, Puuha Pete ja Fröbelin palikat) mutta hänpä vaan näytti itsepintaisesti dvd-laatikkoa. Kun sitten näytin Risto Räppääjän koteloa, niin johan alkoi nauru ja hihkuminen ja jätkä valloitti sohvan ja katsoi elokuvan melkein puoleen väliin ennenkuin kyllästyi.

Oli hirveitä vaikeuksia saada koko jengi illalla sänkyihinsä kun ne vaan katsoivat niitä videoita siitä Räppääjä- levyltä. Täällä soi "Viluräppi" repeatilla ja kaikki kolme poikaa seisoivat sohvilla, lauloivat ja tanssivat.

En tiedä, pitäiskö huolestua, kun Mies tuli koiran kanssa ulkoa ja lauloi: "Pussita, pussita, pakasta, pussita" Räppääjä - mania tarttunut siihenkin :)

Lukuvuoden askartelu saldoa

2010-06-03T22:06:00.002+03:00

Emppu-ekaluokkalainen tuli tänään koulusta kotiin reppu niin tupaten täynnä tavaraa, että luulin sen sisältävän tiiliskiviä. "Siivottiin pulpetit kesälomaa varten", kuului tyynen rauhallinen vastaus pojan suusta.

Kävin äsken läpi repun sisällön. Se sisälsi monenlaista vuoden mittaan askarreltua juttua, monta monituista alle viidensentin mittaista lyijykynän pätkää, pureskeltuja pyyhekumeja, tyhjän cocacola-tölkin sekä sekalainen määrä "aarteita" kuten pullonkorkki, mutteri ja joku muu metallinen kappale. Siis ihan normaalia ekaluokkalaisen pojan reppuun kuuluvaa roinaa.

Mutta tästä mä en tiedä, mitä ajatella.

Tämä siis on koulussa askarreltu juttu, tarkoituksena on ollut tutustua aikakausi- ja sanomalehtiin ja leikata sekä liimata mieluisia kuvia.

Iltapalapöydässä käytiin seuraavanlainen keskustelu:

Ä: " Miksi sä oot tommosen naisen kuvan siihen liimannu?"
E: piiloutuu paperin taakse "Emmää kehtaa sanoo..." Hihitystä
Ä: "No onko se sun mielestä nätti?"'
E: " No..joo"
Ä: "Aivan. Selvä juttu."

E: " Sillä on niin hianot pinkit tissiliivit."

E: "Ja hianot pinkit kalsarit."

E: " Ja mustat sukkahousut"

Joten...Mitä tästä siis pitäisi ajatella?

Tuntea vaan helpotusta, että kuvan perusteella (pleikkaripelejä, auto, nainen alusvaatteissa) siitä on vaan kasvamassa

M I E S :))

Kesä.

2010-06-03T12:42:00.000+03:00

Ihanaa kun pyykit saa ulos kuivumaan eikä talo ole kuivaustelineitä täynnä! Not. Vastineeksi saa talon täydeltä viikattavaa ja kaappiin laitettavaa pyykkiä, kun on pessyt kaikki mahdolliset vaatteet, pyyhkeet, lakanat ynnä muut. Tällä hetkellä parisänky on vuorattu erilaisilla vaatepinoilla, koska kaikki eivät mahtuneet kaappeihin ja oli pakko tehdä inventaario. Pojilta lähti jos jonkinmoista vaatetta pois käytöstä, lähinnä pieneksi käyneitä tai talvikäyttöön sopivia. Tai mun mielestä ällörumiaepäkivoja. Nyt ne pitäisi uudelleensijoittaa.

Eli Empulta jääneet vaatteet odottamaan Junnulle sopimista.

Junnulta jääneet vaatteet odottamaan Sampalle sopimista.

Ja Sampalta jääneet vaatteet odottamaan... NyyhNyyhNyyh ... pääsyä kirpparipöydälle. Kai?

Ulkoa pyykkien mukana tulee jos jonkinmoisia mönkijöitä sisälle, ja tämän päivän pyykkihuoltourakka oli jotain uskomattoman hirveää. Oli toukka, hämähäkki, joku perhosolento ja tuhannen tuhat kirvaa. Yöööök. Mä näen varmasti ötökkäkammossani painajaisia koko loppuviikon!!

Samppa on vahvasti perinyt ötökkäkammoisuuden äidiltään. Muurahaiset on sen mielestä kammottavia ja välillä ulkona kulkeminen perin hankalaa kun jokainen pieni kusiainen pitäisi kiertää parin kolme metrin etäisyydeltä.

Samppa on myös ilmeisen allerginen hyttysenpistoille. Aamulla häädin hyttysen pois sen otsalta, mutta se oli ehtinyt siihen jo paukauttaa ja nyt on otsassa pienen nyrkin kokoinen, punainen ja kuumottava pahkura. Samoin toisessa käsivarressa yksi tosi ilkeän näköinen. Iho aivan pinkeä, punainen ja turvoksissa. Onneksi nämä reaktiot hiukan laimenee kun päästään kesää edemmäksi.

Kesää edemmäksi. Voikun olisikin jo kunnolla kesä! Taas oli pari päivää reilut kaksikymmentä astetta, mutta nyt taas viilenee. Äsken työntelin Sampan uneen ulkona ja palelin shorteissa ja topissa. Sisällä on pakko vetää villasukat jalkaan ja villatakkia niskaan, tämä tiilikasa on niin kolea paikka. Nyt juon kahvia ja syön mustikkamuffinsia vaikka en saisi ja aion seuraavaksi puutarhahommiin ulos. Kai siellä shortsit päällä tarkenee kun pistää hihat heilumaan. Tai...topin olkaimet? :))

jälleen kuvaton postaus ahdistaa, mutta ehkä tulee jossain vaiheessa sitten pelkkää kuvaa täynnä oleva päivitys?

Onko järkee vai ei...

2010-05-28T10:05:00.000+03:00

pitää pystyssä blogia, jota päivittää vain ani harvoin? En tiedä, mutta enpä vielä laittanut tätä sulki ja nyt sainkin inspiraation kirjoittaa.

Vaikka ulkona sataa tihuuttaa ja on koleaa, vaivoin kymmenen astetta plussan puolella, tuntuu silti niin kesäiseltä. Joka paikka on jo vihreänä ja kukkia kukkii siellä täällä. Omenapuut ovat täydessä kukassaan jo!

On ihana aamu, ei tarvitse jo kohta rynnätä mihinkään. Olen vieläkin melkein yövaatteissa, olen lisännyt päälleni vain villatakin ja -sukat, koska sisälläkin on koleaa. Vasta kolmelta olen menossa kampaajalle, joten ei tässä mikään hoppu ole. Keittelin vaihteeksi aamulla teetä kahvin sijaan ja tunnelmoin hetken yksin ennenkuin herättelin Empun koulutielle. Tuikku kulhossa palaen ja aamun lintuja ikkunasta katsellen. Tykkään sateesta ja sadepäivistä.

Viikko sitten voin huonosti, henkisesti, ja olin vähän pulassa kun luottoystäväni oli Thaimaassa, enkä voinut hänelle soittaa ja parkua ahdistustani. Avauduin kuitenkin siskolle ja se helpotti ja kuristava tunne on häipynyt. Nyt eletään seesteisiä päivä ja hymyn aikaa. Olen tehnyt Suuria Päätöksiä lähitulevaisuuden suhteen ja mieli on siksi tyyni.

Olen lukenut viime päivinä erästä blogia ja olen aivan ihastuksissani. Haluaisin, että omassa kodissani näyttäisi tuolta! Täällä kaikki on vallan eri paria ja keskeneräistä ja sotkuista ja kaikkea :( Se onkin ainoa ahdistava asia tällä hetkellä...

Eihän mikään estä sisustamasta kotia tuollaiseen tyyllin, mutta en osaa ajatella tätä kyyskyt luvun täystiilitaloa samanlaisessa asussa kuin vanha, puinen rintamamiestalo. Jotain haluaisin ehdottomasti uusia täällä! Verhoja, mattoja tms. uutta ilmettä tuovaa. Nyt on sellainen aika, että koti kaipaa piristystä! Katsotaan, saanko täällä mitään uudistettua kuitenkaan. Laiska. Saamaton. Pihi. Patalaiska.

Junnu ja Samuli ovat rakentaneet majan olohuoneeseen. Junnukin on vielä yövaatteissa. Ihana katsoa niitten yhteisiä leikkejä. Välillä toki tapellaan, kun Samuli ei tajua, mutta pian ollaan taas sovussa. Leluja on joka paikassa: sohvilla, lattioilla, olohuoneen pöydällä. Mutta ei välitetä tänään niistä, eihän?

Voi näitä päiviä!

2010-04-16T16:20:00.000+03:00

Mökötyspäivä. Eikä edes mitään erityistä syytä. Kaikki vaan yhtäkkiä alkaa ketuttamaan - ja se on siinä. Huono tuuli ja mökötys.

Noh, kai se oli se aamuinen vaakalla käynti, mikä aloitti tämän huonotuulisuuden. Olisin toivonut parempaa tulosta, kun olen viikon ollut kuntoilun suhteen ahkera ja syönyt niukasti. Ihan kun järjellä ajattelee, on 700 gramman pudotus viikossa jo oikeasti hyvä suoritus, mutta jos mökötyttää, olisi vaakan pitänyt näyttää kolme kiloa vähemmän.

Kirpparikierros oli silti mukava, ja ostinkin jotain. Kaikki ovat nyt peseytymässä, joten ehkä pääsevät täällä esittelyyn myöhemmin. Uusista tavaroista tuli innostus uudistaa jotain kotona ja se laittoi jälleen kiukkuamaan, kun ei tavarat sopineet niin kuin suunnittelin. Viime aikoina olen istunuut netissä lukemassa ihania sisustusblogeja ja sen myötä ahdistaa, kun oma koti on kaikin puolin aina eri paria. Eikä asiaa kai auta se, että ostelee kirpparilta kaikkea uutta tavaraa ajattelematta sen enempää, mihin ne kodissa sopisivat. Nyt on ehdottomasti kiireisimmällä hankintalistalla avohylly keittiöön, johon saan esille kaikkea ihanaa kirppariroinaa. Sellainen hylly sopisi vaikka ikkunan yläpuolelle. Pitänee vihjata asiasta, ja sekin harmittaa, että en osaa itse sellaista tehdä.

No mutta oikeasti päivä on jo parempaan suuntaan menossa. Mies on tehnyt kaikkensa, jotta olisin paremmalla tuulella. Se käpäisi kaupoilla,(lakon uhallakin etsi ympäri kylää auki olevaa kauppaa) osti mulle herkkuja ja puheli hassuja. Leivoin lohtukakun (tänään on oikeasti myös viikon herkkupäivä) ja kohta grillataan makkaraa ja maistelen siideriä. Tästä se viikonloppu alkaa.

Tulkoon tästä vielä hyvä päivä.

Feverish...

2010-01-14T21:07:00.002+02:00

Olo on kuumeinen ja sitä on jatkunut jo pitkään. Luulen jo oikeasti olevani todella sairas. Tuskainen olo vaivaa päivittäin, en pääse siitä irti ja mietin, helpottaakohan se koskaan. Mitä jos minussa on joku vika? Niin kuin että... tekijä unohti kirjoittaa otsaan *"ravistettava ennen käyttöä"?!

Viikko sitten postilaatikkoon tipahti uusin Vauva-lehti. Olin aivan sfääreissä, kun suurin otsikko kannessa huusi: "Lisää vauvoja! - Entä jos vauvakuume ei lopu?". Sanoin perheelle, että nyt vetäyden sohvalle omaan rauhaani ja luen artikkelin läpi. Tämä on minun pelastukseni - on sittenkin olemassa parannuskeino!

Paskat. Artikkelissa haastateltiin naista, jonka lapset ovat 8v, 6v, 3v ja 1v4kk ja yllätysyllätys: nainen toivoo vielä saavansa vauvan. Artikkeli on täynnä sellaisia kannustuksia kuin "Voisi ihminen pahempaankin asiaan olla koukussa kuin vauvoihin" ja "en usko että lapsen onni on omasta huoneesta kiinni". Sitten naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri kertoo minkälaiset naiset potevat jatkuvaa vauvakuumetta (sellaiset jotka tarvitsevat paljon hellyyttä ja läheisyyttä O__O) ja koulutussuunnittelija Väestöliitosta toteaa, että itsetutkiskelu on terveellistä.

Lopputulos: parannuskeinoa ei löytynyt.

Minä vain...Rakastan vauvoja. Niiden tuoksua ja tuhinaa, sileää vauvan ihoa ja hentoisia hiuskiehkuroita. Pieniä varpaita ja sormien päättäväistä puristusta oman sormeni ympärillä. Nukkuvan vauvan enkelikasvoja ja valveilla olevan vauvan ensimmäisiä hymyn säteitä. Sitä tunnetta, että olen jollekin koko maailma ja kaikkeus ja sitä että se toinen on täsmälleen samaa myös minulle.

Oloni on haikea. Mitä jos en saakaan enää vauvaa? Tuntuu kuin sydäntä puristaisi nyrkki, kun sitä ajattelee. Nautin joka hetkestä Samulin kanssa niin kuin se olisi viimeinen, hengitän sitä pikkuhiljaa häipyvää vauvan tuoksua ja toivon, ettei Samuli ihan vielä kasvaisi isoksi. Ja tietenkin tunnen ajatuksesta hirveää syyllisyyttä - olen niin taikauskoinen, että vaikka ajatukseni on hyväntahtoinen, en ikimaailmassa haluaisi Samulille tapahtuvan mitään sellaista etteikö hän varttuisi ja näkisi koko elämän kirjon.

Ei kulu päivääkään, ettenkö ajattelisi asiaa.

Haluan vauvan.

(*lainaus Apulannan sanoituksista)

Rati-riti-ralla, tuli talvi halla

2010-01-14T12:59:00.001+02:00

Tein karmivan löydön keittiön kaapista: kymmenkunta yksinäistä Marianne- ja Da Capo- konvehtia. Mulla on tuskia. On se Pahin hetki päivästä, kun olen juuri syönyt terveellisen, kevyen lounaan (kasviksia ja kalaa) ja koti on suhteellisen siistissä kunnossa, mulla on hetki joutenoloa ja nenän edessä kuppi kahvia. Tilanne vaatii suklaata.

Miksi en siis söisi niitä? Herkuttelisi hetken suklaan sulaessa suussa ja Da Capojen pehmeä romminen maku jäisi viipyilemään suuhun. Miksi kiusaan itseäni ja yritän sulkea korvani konvehtien huhuilulta? En kai minä suinkaan taas...laihduta?

En myönnä sitä sanaa ääneen, en aio kertoa sitä kenellekään. Viimeksi oli hirveä tsemppi, kirjoitinhan siitä täälläkin. Kaikki mikä lähti, tuli takaisin. Ja hirveä syyllisyys myös. Ei. Tällä kertaa vain parantelen ruokailutottumuksiani.

Ongelmani on se, että syön herkkuja valehtelematta Joka Päivä. Se on paha. Ihme etten ole paisunut vielä mahdottomamman kokoiseksi! En aio totaalikieltäytyjäksi herkkujen suhteen, vaan vähentää. Sitäkin.

Kävin toissapäivänä hiihtämässä. Se oli ihanaa! Parasta on tämä talvi. Nyt on niin mukavasti lunta ja pakkasta, että nautin täysillä. Puut ovat notkollaan lumesta ja lumi narskuu kenkien alla. Hiihtäessä pysähdyin välillä ihailemaan "maisemia" (ja puuskuttamaan).

Tiesittekö muuten, että puolen tunnin hiihtämisestä tienaa 4 (NELJÄ!) pistettä?!

Seuraavat kuvat eivät ole kyseiseltä hiihtohurjastelulta, mutta talven fiilistelyä kuitenkin.

En oikeasti tykkää erityisesti jostain vuoden ajasta eniten. Tykkään vuodenajoista. Juuri nyt talvi on kauneimmillaan ja nautin joka hetkestä. Kun kevät alkaa saapua, tykkään siitäkin, ja nautin taas joka hetkestä.

Taidan rakastaa koko elämää.

Juhlahumua

2010-01-12T20:46:00.006+02:00

Tänään on Apen ensimmäinen syntymäpäivä :) Sunnuntaina jo juhlittiin ja luulen että ensi sunnuntaina vielä vähän jatketaan. Kerranhan sitä vain täytetään yksi vuotta! Pitää siis juhlia oikein kunnolla!

Tänään siis luvassa kuvienlaittotestauksia syntymäpäivätarjoilujen muodossa. Ei tämä nyt kertaheitolla leivontablogiksi muutu, mutta kunhan kuvailin. Olen suuri Pullahiiri -fani, joten sieltä kai sain innostuksen kuvata leipomukset :)

Tässä siis sankarille tehty kakku, josta nyt paljastuu, ettei Ape oikeasti olekaan Ape. Lempinimiä olen käyttänyt blogissa tähän asti, mutta koska Ape-nimeä käytetään oikeassa elämässä nykyisin niin harvoin, niin päätin luopua siitä tavasta. Ainakin Ape-nimen osalta ;)

Sankari ei ihan taitanut kynttilän puhallusta ja äidillä oli täysi työ pitää pikkuiset kädet pois kermakakusta, että saatiin asianmukaisia puhalluskuvia. Minä sen kynttilän puhalsin lopulta, ja toivoin myös, mutta sitä en kerrokaan muille!

Tarjolla oli myös banoffe , jota tein ensimmäistä kertaa ja joka oli vallankin hyvää :)

sekä kinkkupiirakkaa, tehty Äidin Salaisella Resptillä ;)

Nyt se yksivuotias päivänsankari jo tuhisee unta sängyssään. Ja se on Maailman Paras Näky.

Joulukrapula?

2010-01-05T22:27:00.001+02:00

Mitä? Joulu meni jo?

Tänä vuonna joulu oli erityisen ihana, kun saimme siskoni perheen meille jouluksi. Se oli paras joululahja ikinä <3 Talo oli täynnä tohinaa ja vilskettä ja tuntui todelliselta joululta varmaan juuri siksi, että sain lähelleni kaikkein rakkaimmat. Mutta...

Mä kuvittelen olevani jouluihminen päästä varpaisiin. Rakastan joulua. Koristeita, perinteitä, tuoksuja, ruokia, kynttilöitä, lahjoja, tunnelmaa, joululauluja. Mulle marras- ja joulukuu ovat ihaninta aikaa - kuin yhtä suurta aattoa tai niin kuin talven kevät. Ja nyt se on ohi.

Johtuukohan se sitten siitä kun kerran tykkään joulusta niin paljon, niin se kamala jouluplaah iskee hurjana päin naamaa jo melkein tapaninpäivänä - ellei jopa aikaisemmin! Pian tuntuu jo siltä, että koristeet ja punainen ja kulta ahdistaa ja ne pitää laittaa pois, mutta sitten ei edes löydy puhtia moiseen. Sitten tulee väistämättä se ärrinpurrinpäivä, kun aamusta alkaen kuljeskelen pitkin taloa ja riivin koristeet pois ja valot ikkunoista ja kiukuttelen ja tiuskin ja räyskin. Mutta kun on vaan pakko tehdä niin.

Väistämätöntä näyttää olevan myös se, että joku yksinäinen koriste unohtuu paikoilleen. Kun kaikki joulukoristelaatikot on saatu jo paikoilleen vaatehuoneen hankalimpaan nurkkaan, se yksinäinen koriste riippuu paikoillaan koko tammikuun, kunnes viskaan sen jonnekin kaapin perukoille unohduksiin. Tänä vuonna se näyttää olevan taulu, johon kuuluu ripustaa kaikki joulukortit esille. Siellä se riippuu keittiön seinällä ehkä jopa helmikuulle.

Yhtäkkiä joulu ei tunnukaan enää miltään. Masentaa. Mökötyttää. Murjotuttaa. Ja kyllä mä tiedän että kohta se helpottaa; tajuan, että nyt on se ihana talvi, jota rakastan myös ja näen kaiken uusin silmin. Kirkkaat pakkaspäivät, lintulaudan kuhinan, poikien pakkasesta punaiset posket, hiihtolenkin ja pulkkamäen riemut.

Mutta ennen kuin niin käy, haluan vetää peiton pääni yli ja nukkua pois tämän joulukrapulani.

Vasara ja nauloja, koko rahalla...

2009-10-10T11:05:00.002+03:00

En ole tainnut vielä mainita, että minusta on tullut remonttileski. Pari päivää sitten tyhjennettiin minun ja Miehen makuuhuone, jossa vaihdetaan kaikki pinnat. Koska makkarista menee vaihtoon myös yhden seinän mittaiset kaapistot, saatiin tovi jos toinenkin kulumaan huoneen tyhjentämiseen, kun kaikelle piti keksiä uusi, väliaikainen paikka. Nyt esimerkiksi Empun huone notkuu lelulaatikoista ja olohuoneessa on yksi ylimääräinen (ja auttamattomasti väreihin sopimaton) lipasto ja hoitopöytä on keskellä eteistä. Nyt Emppu ja Junnu jakavat huoneen keskenään ja minä, Mies ja Ape vallattiin Junnun huone.

Tällaiset erikoisjärjestelyt rassaavat mua aivan hirveästi. Samoin se, että kaikki hetket Mies on nyt tuolla makkarissa remontoimassa ja mulla on ihan hirveän syyllinen olo, kun en ole siellä auttamassa. Jakelen vaan omia toiveitani värien, tapettien,lattian ja kaappien suhteen. Mutta Ape on toistaiseksi huonoa remonttiseuraa, joten häntä pitää viihdyttää - ja pitää poissa remonttikohteesta. Tunnen oloni ihan yksinäiseksi, vaikka Mies onkin ihan tuossa viereisessä huoneessa :)

Tosin täällä remonttivapaalla vyöhykkeellä on välillä hauskaa, kun kuuntelee remonttihuoneen ääniä. Niistä pystyy helposti tulkitsemaan, millainen vaihe remontissa on menossa. Näitä vaiheita on oikeastaan vain kaksi, vähän niin kuin on/off:

1. "Ssstanamana, p**kele, *****" -sarja kuuluu usein silloin, kun käsillä on jokin homma, joka on aivan persiistä tai hv-hommaa. Silloin kun mikään ei suju, siihen voi liittyä jopa tavaroiden kovaäänistä käsittelyä ja alueelle osuvat saavat tuta myös tämän hermojaraastavan työn vaatimukset. Silloin kannattaa hiukan vetäytyä tuonnemmaksi ja ajatella alue räjähdysherkäksi.

2. "Gannisa-galiman-galini-banana"- laulunluritus kertoo siitä, että hommat hoituu, työ käy leikiten ja tulostakin syntyy. Tällaisen laulun voi usein kuulla perjantai-iltaisin tai lauantaisin ja hyvää tuulta kannattaa jatkaa tarjoamalla remontoijalle olut, jos toinenkin. Ovelle on kiva mennä notkumaan tällaisella hetkellä, sillä silloin ajatukset usein menevät yksiin ja saadaan sovittua monia tärkeitä asioita, kuten seinien väri tai materiaali. Tällöin voit myös yllättyä sillä remonttimies saattaa työstä innostuneena ehdottaa jotain lisäkivaa kohteeseen, vaikka siitä ehkä aiheutuisi lisätyötä, mutta kruunaisivat lopputuloksen (esim uusiin kaapistoihin hankittavat spottivalot)

Ja onhan meillä pari reipasta remonttiapulaista! Varsinkin Junnu on siellä tämän tästä hääräämässä myös. Tosin silloin huoneesta kuuluu vain Junnun loputon pulputus ja Mies liukenee ehkä hiukan useammin tupakkitauolle. Eilen Mies kertoi, että Junnu sanoi aivan varmasti sanan tapetinpoistoaine noin sata kertaa ja dialogi kuulosti jokseenkin tältä:

"Mää suihkutan nyt tätä tapetinpoistoainetta"

"Tässä on aika paljon tapetinpoistoainetta"

"Sano iskä jos sää tarvit tätä tapetinpoistoainetta"

"Tää ämpäri on aika täynnä tätä tapetinpoistoainetta"

"Laitetaanko tähänkin tapetinpoistoainetta?"

"Onko tääkin sitä tapetinpoistoainetta?"

"Anna mulle sitä tapetinpoistoainetta"

Mulla ei ole vieläkään ihan selkeää kuvaa siitä, minkälaiseksi makuuhuoneen haluan. Sitä ei tietenkään sopisi tunnustaa ääneen tai alkaa hirveä painostus... Mutta mulla ei oikeasti ole mitään värisilmää; on vain värit, joista pidän eikä mitään käsitystä sopiiko ne yhteen tai mikä sopisi niiden kanssa. Nyt on ehdoton ja varma se asia, että violetti/liila/luumu on se kantava voima huoneen teemassa, mutta olenko niin rohkea, että maalautan yhden seinän sellaiseksi kokonaan vai onko se väri vain tekstiileissä? Ja jos maalautan seinän kokonaan violetiksi, niin minkä seinän? Ja entäs sitten listat, minkä värisiksi ne tulee? Vinkit on tervetulleita! Ja jos joku hallitsee piirtämisen ja haluaisi maalata kuvan meidän seinään, niin ilmottautukoon nytheti tuonne kommentteihin!

***

Eilen tapahtui jotain, mitä olen odottanut ja pelännyt jo pitkään. Jotain, mikä aiheutti hirvittävän repivän ja raastavan tunteen sydämessä ja kyyneleet kirveli silmissä. Se tuntui melkein iskulta päin kasvoja. Se oli jotain sellaista, mistä huomaa, että taas on auennut elämässä uusi aika ja vanha jää - tai se on jätettävä - taakse vaikka mieli kuinka vastaan temppuilisikin. Paluuta menneeseen ei ole koskaan ja tikulla silmään joka vanhoja muisteleekaan. Sellainen tekee kipeää tällaiselle haikailijalle kuin minä. *Huokaus*

Emppu kutsui minua eilen opeksi.

Se siitä, nyt se on tunnustettu ääneen kaikille.

Emppu lohdutti mua sanomalla, että hän on sanonut kyllä opea ainakin sata kertaa useammin äidiksi kuin äitiä opeksi. Se sulatti sydämen. Se on niin kulta <3

Koulusta tuli myös eilen viesti punakynällä kirjoitettuna reissuvihkossa:

"Empulla alkaa kirjaimet muodostaa sanoja - vieraatkin. Hienoa!

Poikaa on ihana kuunnella! T: Ope"

Näettekö sinne asti, miten ylpeältä näytän?! Ja täällä makoili koko ihana miesjoukko sängyllä illalla, kun tulin metsälenkiltä, ja Emppu tavaili aapisestaan koko sakille sanoja. Illalla hän vielä alkoi kirjoittaa päiväkirjaa, johon pitkän uurastuksen jälkeen syntyi lause: "Tänään minä rakensin örimörin" ja hänen piti vielä kirjoittaa, että "en saanut pelata koska haukuin äitiä idiootiksi", mutta tuo ensimmäinen lause vei voimat; varsinkin kun äiti puuttui asiaan ja sanoi, että örkkimörkistä puuttuu nyt kaikki k-kirjaimet.

Vielä lisäksi Emppu kertoi, että ope oli kehunut häntä jonain päivänä järkeväksi, kun Emppu oli sanonut, etteivät he varmaan ole tällaisellä huonolla käytöksellä ansainneet käytöskukkaan terälehteä (= hyvästä käytöksestä tulee terälehti kukkaan ja kun kukka on täynnä, tekee koko luokka jotain yhdessä sovittua mukavaakivaa, esim viimeksi oli lelupäivä) ja ope oli ollut samaa mieltä ja kehunut Emppua järkeväksi.

On mulla niin Mainio Ekaluokkalainen <3

Hyvä ruoka, parempi mieli

2009-10-07T12:56:00.003+03:00

Tiedättehän Jatkumon? Tuon jokaisen lapsiperheen oivan ruokalajin, kun parin päivän jämäruoista loihditaan herkkuateria, lisätään ehkä säilykkeitä tai jotain pakastimen kätköistä ja vain mielikuvitus on rajana? No, tänään oli vuorossa jatkumoleivontaa.

Sain mahtavan idean kotiäitipuuskassani (= pyykit pyörimässä, keittoperunat kuorittuna ja paloiteltuina, sängyt pedattuina, tiskit tiskattuina, muksut ruokittuina, koira ulkoilutettuna, takka sytytettynä; tämä kaikki kello kymmeneen mennessä aamulla)Päätin leipoa muffinsseja muutama päivä sitten ylijääneistä täytekakkuaineista.

Idea oli loistava, resepti iditoottivarma (=kuivat-aineet-sekaisin-lisätään-neste-ja-rasva), mutta jatkumoa siitä ei tullut. Kerma, jonka ajattelin hyödyntää, oli kaksi päivää vanhaa ja mustaherukkasose aivan liian epäilyttävän näköistä. Meinasin korvata mustaherukan suklaalla, mutta en viitsinyt nähdä vaivaa sen pilkkomiseen (jos jollakin on tähän ongelmaan hyvä neuvo, kerro ihmeessä!) joten taikinan joukkoon lisättiinkin mustikoita. Ja kerman sijasta lorautettiin maitoa.

Junnu halusi tottakai maistaa taikinaa ja saikin vispilän nuoltavakseen. Kommentti oli: "Ihan hyvää!" ja kun erehdyin kysymään että "on vai?" niin sain vähän tyhjentävämmän, rehellisen mielipiteen: " Ihan hyvää, ei mitään herkkua, mutta hyvää. Vähän kirpeetä tai suolasta, mä en oikein tiedä mikä se maku on mikä tässä on." Kiva. Kiitos.

Miksi ihmeessä taikinaa jää aina sen verran yli, että niistä tulisi ehkä vaivaiset kaksi muffinia toiseen pellilliseen? Tällä kertaa lusikoin lopputaikinan tasan kahdentoista muffinin päälle, eli tuloksena oli aika mahtavan kokoisia muffinsseja, oikein jumboja!

Ja valmiita muffinsseja Junnu ei edes suostunut maistamaan. Taisi olla niin hyvää taikinaa, että teki lähtemättömän vaikutuksen?!

Emppu tuli juuri koulusta, ja ensimmäiseksi herätti tullessaan verrannalla nukkuvan Neidin, joka ehti nukkua näin ollen vain reilun puolen tuntia. Mulla kiristyi hermot.

Kovasti tyytyväisenä itseensä Emppu kertoi, että oli laittanut tänään pipon takin hihaansa niin kuin olen neuvonut (prkleen päätäi-epidemiaa kammoksuen #!&%¤*!!) mutta kun sitten kaivelin takin hihat läpikotaisin, ei pipoa missään. Oliko takki päällä koulumatkalla? Ei. Oliko pipo päässä koulumatkalla? Ei, vaan siellä hihassa. Oliko uusi pipo kenties tänään ensimmäistä kertaa päässä? Jep. Missä se pipo nyt on?! Mulla meni hermot.

Lähetin Empun kotikadulta katsomaan, josko pipo olisi tippunut hihasta, kun hän on roikottanut takkia perässään ties missä lätäköissä. Emppu palasi kohta kotiin, pipo mukanaan. Se oli kuulemma ollut taskussa. Oli pakko nauraa, mutta Emppua ei naurattanut. Tästä tulee kiva ilta.

En ole katkera, mutta kuitenkin...

2009-10-01T21:24:00.002+03:00

Miten mun käy kun Mies lähtee töihin?

Apesta on tullut niin iskän poika. Se itkee aivan hillittömästi, jos Mies lähtee ulos ovesta. Ei auta tutti, ei hilipatihuppaa loruttelut tai laulut, ei Teletapitkaan! Ja illat on yleensä itkua ja parkua äidin sylissä, ja kädet ojossa, silmät suuria kyyneleitä täynnä se haluaa iskän sylkkyyn ja nukahtaa nyyhkytyksiin nyrkki iskän paitaa puristaen. Olen vähän kateellinen. Vähän. Tosi vähän.

Mutta miten mä muka pärjään ilman Miestä?!

***

Täällä on varmaan liikkeellä jotain henkimaailman juttuja. Sen lisäksi, että kateissa on ainakin neljä paria sormikkaita ja läjäpäin sukkien pariskuntia, Junnu ajoi noin viikko sitten pyörällään lasinsirun yli ja lasinsiru lensi Junnun kämmeneen tehden siihen haavan.

Ja tänään sattui lisää kummia: Empun nyrkki lensi vahingossa päin naapurin pojan naamaa, osui keskelle nenää ja sai aikaan hirveän nenäverenvuodon. Näinkin siis voi käydä.

Tänään on myös keskusteltu siitä, onko collegepuku+lapaset+crocsit+lippis ihan sopiva asuste ulkoillessa, kun ulkona on vaivaiset +5 astetta lämmintä. Ei, ei Empun kylmä ollut, huulet olivat siniset vain koska koulussa oli varmaan mustikkakiisseliä jälkkäriksi vai-oliko-se-eilen...

Ja sitten elämän perustotuuksia:

"Äiti, miten perse voi venyä niin että se ulottuu olkapäille?"

"SIIS MITÄÄH SINÄ SANOIT?!MISTÄ SÄ OLET TOMMOSIA KUULLU?!"

Ja syy selvisi. Ah, näitä suomalaisten juomalaulujen ihanuuksia:

Tiu tau tiu tau tilitali tittan
juodaan kossua kolalla
sitten kun ollaan koko pullo juotu
ollaan perseet olalla

Melkein tuli itku.

Ihana päätös illalle

2009-09-29T22:10:00.003+03:00

Nyt on kasvot kuorittu, jalat hoidettu, vartalo pesty virkistävällä tuoksusaippualla. Suklaalla herkuteltu ja nyt lasi viiniä sohvalla kynttilän valossa <3 (koko rentoutumispaketti sponsored by Kp)

Suuri kiitos kaikille työkavereille ihanasta lahjasta <3 Nähdään taas, älkää unohtako mua :'(

Kaksoselämää

2009-09-29T11:35:00.002+03:00

Eilen alkoi jälleen uudenlaiseen arkeen totuttelu: mulla alkoi hoitovapaa ja menen töihin näillä näkymin seuraavan kerran 6.10.2010. Kokonainen vuosi kotonaoloa! Tuntuu mahtavalta!

Uudenlaista arki on myös siksi, että saamme aika ajoin joukkoomme myös yhden ihanan pikkuisen prinsessan ja eilen Neiti oli täällä ensimmäisen kerran. Päivä meni loistavasti ja vaikka olin ajatellut, että pääsen aluksi mukavasti totuttelemaan kahden vaippaikäisen ja yhden puheripulin omaavan viisivuotiaan kanssa olemista yhdessä Miehen kanssa, pääsinkin eilen heti tositoimiin sillä olin täällä yksin tämän kokoonpanon kanssa.

Päivä meni yllättävän hyvin. Sain pikkuisten päivärytmit eilen sopimaan hyvin yhteen niin ei siinä muuta tarvittu. Kaikenlisäksi Neiti on tosi kiltti ja tyytyväinen lapsi. Junnu otti hänet heti omakseen ja leikitti häntä koko päivän. Kun Neiti nukkui päiväunia ulkona, Junnu kysyi vähän väliä, että koska hän herää ja joko hän herää ja ikkunassa Junnu kävi tämän tästä kurkkimassa, onko Neidin silmät jo auki. Lopulta kello oli niin paljon, että jouduin paljastamaan Junnulle, että Neidin äiti tulee kohta häntä hakemaan ja ottaa varmaan vaunuista suoraan mukaansa ja Junnu oli kuin maansa myynyt! Siksipä Junnun ilme oli tänä aamuna näkemisen arvoinen, kun heti herättyään näki ensimmäisenä Neidin kasvot :) "Tuleeko se meille aina?", Junnu kysyi. Se on nyt niin isoveljeä molemmille pienille :)

Eilen Pikkuiset viihtyivät mun pyykkirumban keskellä. Siellä mulla oli kolme reipasta apulaista laittamassa pyykkiä koneeseen ja kuivumaan. Pienimmät tosin tyytyivät paiskomaan pyykkipoikia ympäriinsä, mutta Junnu sentään auttoi Ihan Oikeasti.

Tänään olisi voinut olla talo täynnä vilinää ja kädet täynnä puuhaa, ellei Mies olisi ollut apuna :) Esimerkiksi aamulla ulos lähdettäessä, kun kylmän aamun vuoksi piti Pikkuisille pukea enemmän päälle: Minä puin kiltin pikku-Neidin ja Mies tuskaili rimpuilevan Apen kanssa, joka oli aivan pipoa, hanskoja ja kaulahuivia vastaan. Ehdittiin ulkoilla alle kymmenen minuuttia kun meidät yllätti hirveä sadekuuro. Aurinko paistoi ja vettä tuli taivaan täydeltä! Joduin pistämään juoksuksi, ja silti Pikkuiset ehti hiukan kastua.

Tänään ei ole rytmit menneet yhtä hyvin yksiin, vaikkakin tällä hetkellä molemmat nukkuvat. Ape vaan nukahti paljon ennen Neitiä, joten hän varmaan herää sieltä kohta lounaalle, jonka Neiti taasen ehti syömään ennen unilleen käymistä. Mutta hyvin on mennyt silti.

Syksy tuli. Kylmä ja vettä sataa. Ihanaa <3

Koulu alkoi, syksy tuli

2009-08-16T17:47:00.003+03:00

Niin siinä vaan kävi, että kesä meni ja koulu alkoi. Ja meidän perheessä uudenlainen arki. Meillä on nyt Ekaluokkalainen.

Keskiviikkona taisi aamulla äitiä jännittää enemmän kuin koulunaloittajaa, vaikka Emppu sanoikin ohi mennen, että vatsaan sattui. Mulla oli perhosia vatsassa ja niin haikea mieli kuin vain voi. Ajattelin, etä varmaan saan jonkun paniikkikohtauksen koulun pihassa!

Äiti laittettiin jo sen puolesta koetukselle heti ensimmäisenä päivänä, että oli sateinen päivä. Mitä päälle kouluun, kun olin varautunut uusilla tennareilla ja kesävaatteilla? Kumisaappaita en edes ehdottanut, päätin että sen verran täytyy olla katu-uskottava jo ensimmäisenä päivänä.

Koulun pihassa Empun hermostuneisuus purkautui kummallisilla jutuilla mm. navasta ja sen merkityksestä ihmisen ruumiissa . Reipas se oli kuitenkin ja kun se kutsuttiin neljäntenä oman luokkansa jonoon, se huikkasi: "Moi sitten äiti!" Siellä se seisoi ylisuuri reppu selässään ja virnisteli mulle. Hetken luulin että alan parkumaan, kun eräs tyttö itki hillittömästi ja yksi poika palasi pari kertaa halaamaan isäänsä. Mulle Emppu lennätti lentosuukon ja sitten se jo menikin koulun ovesta jononsa mukana. Itku tuli autossa matkalla kotiin.

Ihan vakuuttunut mä en ole näistä Empun ensimmäisistä kouluaskelista...Torstaina se tuli koulun päätyttyä ulos sisäkengät jalassa ja ulkokengät kainalossa. Perjantaina se tuli ulkokengät jalassa ja sisäkengät kainalossa, joten sisäkengät, jotka oli tietenkin tarkoitus jättää kouluun, ovat edelleen repussa seilaamassa kodin ja koulun väliä.

Torstaina kotiin oli saatu päällystettäväksi Aapisen tehtäväkirja sekä suuri vihko, joka oli tyhjää täynnä. Emppu kertoi, että siihen saa aina piirtää mitä haluaa ja että oli saanut piirtää kesälomastansa kuvan, mutta hän ei piirtänyt mitään, koska ei ollut pakko. Eli mennään siitä missä aita on matalin?

Aapisen tehtäväkirjassa ei ollut Empulla mitään merkintöjä, että olisi tullut kotitehtäviä, vaikka isä ja äiti jännittyneenä sitä jo odottivat. Perjantaiaamuna totuus valkeni mulle koulukaverin äidiltä kuultuani, että kotitehtäviä oli kuin olikin tullut torstaina. Päivällä oletin tietenkin, että rästitehtävät tulee kotiin viikonlopuksi, mutta nuori herra ei ollut ottanut kirjaa mukaansa. Tehtävät siis tekemättä kahtena päivänä perätysten!

Huomenna Emppu meneekin sitten taksikyydillä ensimmäistä kertaa kouluun. Nyt pohdin, laittaisinko sille kännykän mukaan vai en. Löytääkö se iltapäivällä oikean taksipysäkin ja oikean taksin? Emppu itse oli sitä mieltä, että hän seuraa sitten vaan Sohvia, kun se tulee samalla taksilla. No, niinpä. Ei tullut äidin mieleen.

Maailma makuja täynnä

2009-05-24T19:35:00.002+03:00

On ollut ihana viikonloppu! Ilma on ollut mitä mahtavin ja ollaan oltu paljon ulkona pihalla koko porukan voimin. Terassin rakennus alkoi eilen ja kun S ja S olivat auttamassa, meno oli ihanan rentoa. Syötiin tietysti hyvin jne. Tänään pääsin itse puuhastelemaan ja sain perustettua uuden kukkapenkin varjoisalle puolelle pihaa. Kohta vielä saunotaan kaikki yhdessä ja viikonloppu on kruunattu.

(Ja en tietenkään mieti sitä, että huomisesta alkaen saa painaa töitä 7 päivää perätysten ennen seuraavaa vapaata....)

Ape on jo varmaan kolmatta viikkoa maistellut vihannes- ja hedelmäsoseita, melko huonolla menestyksellä. En muista, että muiden poikien kanssa olisi ollut yhtään näin vaikeaa kuin Apen kanssa...Se sylkee kaiken pois suusta, jos sinne suuhun saa edes lusikan, ja ilmeet ovat hyvin dramaattisia. Porkkana on se mikä aiheuttaa hirvittävää päristystä ja silloin on joka paikka porkkanassa.

Tosin tänään tapahtui jonkinlaista edistystä! Sain kuin sainkin syötettyä ainakin 5 lusikallista porkkana-kukkakaalimössöä ja jälkkäriksi upposi ainakin 10 lusikallista persikkaa! Saattoi silti olla kokonaan oheistoiminnan ansiota, sillä äidillä meni jokseenkin lujaa. Lauluesityksiin kuului mm.

Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu
Pilvi pieni pehmoinen
Emme me pienet koiranpennut
Karhunpoika sairastaa
Pingviinitanssi
Pieni tytöntylleröinen
(Ja nämä kaikki laulut sisälsivät huippuhienot tanssiesitykset!)

Lisäksi olin varautunut aikamoisella määrällä leluja ja lopulta keksin vallan mainion tavan viihdyttää Apea laittamalla lemppariruokalapun roikkumaan omaan kaulaani, mistä Ape näki hauskat pellekuvat hyvin. Ja siis viihtyi. Lopuksi veden juonti nokkamukista oli hurjan hauskaa ja aiheutti riemunkiljahduksia - mutta myös niitä dramaattisia ilmeitä.

Pojat ovat jälleen mustia kuin murjaanit koko päivän pihalla painamisen jälkeen, joten nyt iltapesulle!

Kolaus itsetunnolle?

2009-05-21T14:43:00.003+03:00

Olen odottanut, pelolla kai, tätä päivää: pojilla on sellainen Kaveri, joka ilmestyy pyhäpäivänäkin oven taakse heti yhdeksän jälkeen aamulla. Ei meillä pyhäpäiviä sen kummemmin pyhitetä, mutta siihen aikaan täällä ollaan vasta nipin napin hereillä. Tänä aamuna kaikki olivat vielä yövaatteissa, aamukahvi vasta tippui ja itsekukin oli aamuäreä, kun ovikello soi. Ja tottahan Kaveri pyytää lupaa tulla meille sisälle pelaamaan, koska on sadepäivä ja minä - kuulemma - olen luvannut pojille, että sadepäivänä sitten tullaan sisäleikkeihin. Vapaapäiväaamu ei alkanu lupaavasti.

Eikä siinä vielä kaikki. Tänään meidän pojat olivat toista kertaa tämän Kaverin kotona sisällä leikkimässä ilman mun lupaani ja sen lisäksi syöneet siellä jälleen ruokaa. Kai mä olen joku tyranniäiti, kun olen kieltänyt menemästä sisälle leikkimään...Mutta mulla on mielestäni hyvät perustelut:

A. Kun en tunne ko. perhettä yhtään. En tiedä millaista heillä on sisällä, mitä siellä saa tehdä ja mitä siellä sitten tehdään.

B. Olisi ihan hullua, jos kaikkien kavereiden sisälle saisi mennä noin vaan leikkimään. Eihän mulla olisi mitään käsitystä siitä, missä milloinkin ollaan! Kun tulisi kotiintuloaika, pitäisi alkaa kiertämään kaikkien mahdollisten kavereiden ovien takana kolkuttelemassa, että missä ne meidän pojat rymyää.

C. En halua, että meidän muksut syövät ruokaa jossain vieraassa paikassa. Ihan totta: kun en tiedä millaista jonkun luona on tai millaista ruokaa siellä syödään. En itse ruokkisi vieraita tämän ikäisiä (5-7 vuotiaita) lapsia, koska oletan että sen ikäisille isä tai äiti laittaa ruokaa. En minä ainakaan täällä itseni takia kauhan varressa heilu (no, ehkä vähän kuitenkin), vaan lapsille sitä ruokaa teen.

Miettikää itse tätä tilannetta: ensin teet ruokaa, samalla kun nukutat ja yrität pitää unessa nelikuista vauvaa ja kun ruoka on valmista ja vauvakin ehkä juuri nyt nukkuisi, että olisi hetki aikaa syödä, alat etsimään isompia muksuja pihalta. Vastausta ei kuulu, kun niitä huutelee pihasta. Siispä kavereiden ovien taakse. Aloitat sieltä, minne muksuilla on lupa mennä ja etenet neljän oven kautta viidennelle, mistä pojat vihdoin löytyy (ja minne ei ehdottomasti ollut lupaa mennä ja joka on kauimpana kotoa). Kun saat lapset kotiin, he ilmoittavat, että ovat jo syöneet Kaverin luona. Ja kaiken huipuksi: "Siellä saa tosi hyvää ruokaa!"

Joku leijonaemo minussa aiheuttaa tämmöisen niskakarvojen pystyyn nousemisen?! Älkää nyt sanoko, että mä olen ainoa!!!

prkl

2009-05-19T22:02:00.002+03:00

Nyt kun yhtäkkiä innostuin taas kirjoittelemaan tänne niin blogger ei toimi. viikonlopun tekstit oli jossain luonnoksina edelleen ja nyt en tiedä ovatko tämän päivän tekstin kanssa väärässä järjestyksessä. plaah.

On niin haikeaa, että...

2009-05-19T21:42:00.000+03:00

Emppu oli tänään tutustumassa kouluun. Äidin sydän meinasi särkyä jo nyt, en tiedä miten selviän syksyllä kun koulu oikeasti alkaa. Hyvä etten itkenyt jo tänään siellä koulun pihalla kun uudet ekaluokkalaiset jaettiin omiin luokkiinsa. Empun luokalle ei tule ketään kaveria hänen nykyisestä eskariryhmästä. Tuttuja kyllä, mutta ei niitä tutuimpia kavereita. Mua harmittaa, Empusta en tiedä. Onneksi sentään yksi tyttö tulee tuosta naapurikadulta samalle luokalle, joten on joku kaveri jonka kanssa kulkea taksikyydillä. Sitäkin jo suren, että millä ne pienet ekaluokkalaiset osaavat sitten koululla mennä oikeaan taksiin...Todennäköisesti asiat vaivaavat mua paljon enemmän kuin reipasta koululaista.

Kovin oli poikavoittoisia luokkia nämä uudet ekaluokat! Empun luokalla on 5 tyttöä ja 11 poikaa! Samansuuntainen jakauma oli niillä kahdella muulla luokalla. Ryhmäkooltaan Empun ryhmä, 1c, oli pienin, mikä on minusta ihan hyvä. Empun opettajaan ei kyllä päästy vielä tutustumaan, kun se on uusi koko koulussa ja töissä vielä muualla. Koulu on hirveän suuri,kolmensadan oppilaan koulu!

Huh. En tiedä miten selviän. Oikeasti.

Minä olen ja / elän ja / hengitän...

2009-05-16T16:22:00.006+03:00

Ollaan ja eletään. Tunteja ostaisin lisää, jos voisin. Mutta tässä nyt naputan odotellessani ruoan valmistumista.

En olisi ikinä uskonut, mutta mulla on työstressi. Voiko vielä syyttää hormoneja? Mä nimittäin unohdan töissä (ja kotonakin) ihan kaiken. Tänäkin aamuna joutuivat töistä soittamaan mulle yhtä lääkeasiaa, jonka olin unohtanut perjantaina viedä loppuun saakka. Perjantai oli silti muutenkin yhtä kaaosta töissä. Olin yksin "meidän puolella" töissä ja vasta ensimmäistä viikkoa muutenkin sillä puolella. Sain mennä koko päivän kuin pieni eläin, hyvä kun syödä kerkesin (ja ruokahan on aina etuijalla :P )ja sitten kun kello tuli kolme, lähdin kaikkeni muka antaneena viikonlopun viettoon. Ja tietty siis unohdin ne lääkkeet. Nyt on morkkis.

Ja sen lisäksi näen työunia, enkä ole ikinä ennen nähnyt. Stressi, ihan selkeästi.

Kesä tuli <3 face="Verdana">
Mutta kesällä kaikki on mukavampaa. Niin kuin vaikka pyykinpesu. Tykkään siitä muutenkin ja nyt on oikein pyykkääjän kulta-aika. Voi huristaa vaikka viisi koneellista pyykkiä päivässä, ne mahtuu kaikki kuivumaan ja ne vieläpä kuivuu melkein saman tien. Nyt käy vasta toinen koneellinen, mutta säästyypä jotain huomisellekin :)

Ruoaksi toivon loihtineeni tänään jotain todella maukasta. Käytin kahta "uutta" maustetta, siis sellaisia, joita en ole aiemmin käyttänyt. Ainakin tuoksu on hyvä. Ja nyt resepti kaikille jakoon, laitan kommentit mausta myöhemmin! (Ja iso kiitos töihin H:lle, jolta ohjeen nappasin!!!)

4 kpl marinoitua broilerin rintafilettä

2 kpl porkkanoita

1 sipuli

1 prk herkkusieniä

2 valkosipulinkynttä

2 prk ruokakermaa

1 prk smetanaa

2 tl broilerimaustetta

1 tl rouhittua rosepippuria

1 rkl hunajaa

vehnäjauhoja

öljyä/voita/margariinia

Kuori ja paloittele porkkanat ja sipuli. Leivitä rintafileet venhäjauhoissa ja ruskista pannulla. Laita rintafileet, porkkanat, sipuli ja herkkusienet voideltuun uunivuokaan. Sekoita keskenään ruokakerma ja smetana, lisää joukkoon mausteet ja kaada uunivuokaan rintafileiden ym. härpäkkeitten päälle. Paista uunnissa 175 asteessa about 40 minuuttia. Tarjoa lisäksi perunamuusia tai pastaa tahi riisiä :)

edit.

No siis, ruokahan oli hyvää. Porkkanat tosin jäivät raaoiksi tuossa asteessa/ajassa paistettuna, mutta kana oli just bueno. Ens kerralla siis esipaistan porkkanoita hetken pannulla. Smetana ja ruokakerma tekee ruoasta tosi raskaan, joten lisukkeeksi ennemmin riisi tai pasta kuin pottumuusi!

Kuin seinille puhuisi

2009-03-22T22:36:00.003+02:00

Reippailin tänään kahteen kertaan. Ensin kävin Ruskan kanssa aamulenkillä ja myöhemmin pyöräilin melkein tunnin lenkin. Hyvä mieli jäi niiltä osin siis!

Mutta harmittaa kumminkin niin pirusti! Millaista tuuria voi oikeasti olla: molemmat autot hajoavat samaan aikaan! Miehen autosta hajosi koko kone, mun autosta kuulemma turbo - se mikä vaikuttaa oleellisesti siihen kuinka lujaa auto liikkuu, siis. Kyllähän se Rakas Volvo liikkuu: kun iskee kaasun aivan pohjaan niin kyllä satasen vauhdissa ollaan jo kolmen minuutin päästä.

Voi elämä, että pitikin sattua. Eikä me olla muuten juurikaan ostettu a. uutta tietokonetta, b. uutta televisiota, c. aloitettu Empun huoneessa aivan päähän pistosta jälleen remontti, d. tilattu sohvapöytä, joka pitäisi hakea ja maksaakin. Kyllä kiukuttaa!!!!

Ja tällaisesta huonosta tuurista tulee muuten vainoharhaiseksi! Nyt kun kaikki muksut on jo uniunimaassa, talo hiljainen ja istuin tässä koneella, aloin kuullostella, että Empun huoneesta kuuluu jotain ääntä. Niin kuin jostain tippuisi vettä ja totta kai mä jo sieluni silmin näin vesivahingon tässä samassa Hyvän Tuurin Veneessä. Enkä pelkästään minä kuullut, vaan myös Mies, ja niinpä se just ruuvaili siellä irti vesiputkia peittävää "koteloa". Äänen alkuperää ei saatu selville, mutta se ainakin lakkasi, kun seinästä irroitettiin palanen...

Ja nyt tietysti näen painajaisia hiiristä.

Ja mikäs se on se meidän uusi vauva oikein miehiään?! Ei nuku päiväunia, ei osaa syödä tuttia, ei vieläkään tykkää kylpemisestä ja tulee (kyllä vaan: tulee) joka aamuyö isän ja äidin väliin nukkumaan. Mikä sitä vaivaa?!

Toissayönä tulikin muuten testattua, että meidän parisänky todellakin vetää viisi henkeä. Siellä makoili pieniä poikia sängyssä hujan hajan. Junnu oli tajunnut valloittaa jalkopään, sillä oli varmaan ruhtinaallisesti tilaa, toisin kuin meillä lopuilla neljällä, jotka nukuttiin rinta rinnan pääpuolessa. En suosittele kokeilemaan. Pienet kyynärpäät ja kantapäät tuntuvat melko ikäviltä kairautuessaan kylkiluiden väleihin.

Tänään huomasin, että meidän huithapeli-Emppu ei juuri keskity kuuntelemaan. Olenhan sitä jo epäillytkin kun joudun kaiken aina toistamaan viiteen kertaan ja yleensä lopulta karjumaan ennen kuin asia oikeasti kuullaan. Sattuneesta syystä tässä talossa raikuu aamusta iltaan minun sulosointuinen lauluni ja usein kuultu veisu onkin Tuu-tuu-tupakkarulla (siis vähintään sataan kertaan minun laulamana kuultu), joka Empun mukaan menee näin (ja siis todistaa, ettei Emppu kuuntele):

"Tuu-tuu-tupakkarulla
mistäs tiesit tänne ulla
Tuutin ritkin
Tuutin riätä
Hämäläistä pohjan riätä"

Vaikkua korvissa? Valikoiva kuulo?Vai äitiinsä tullut :)?

Painonpudotuspurkautumista

2009-03-22T13:50:00.002+02:00

Laihduttaminen on rankkaa. Hirveän työlästä, siis henkisellä tasolla. En ole varmaan koskaan ennen yrittänyt laihduttaa näin tosissani kuin nyt. Eikä tässäkään ole intensiivistä painonpudotusta takana kuin vasta kaksi viikkoa. Mutta yleensä mun laihdutus on alkanut maanantaina, ensimmäinen repsahdus on tapahtunut keskiviikkona ja perjantaina koko laihdutuskuuri on jo ihan typerä idea.

Painonpudotus on uuden elämäntavan omaksumista, ei mitään muuta. Eikä se käy noin vaan, kun kyseessä on syöminen; tuottaahan ruoka (tai syöminen) ihmiselle mielihyvää. Tämä on ihan psykologinen juttu, sillä ennen kuin ihminen omaksuu uuden asian elämässään, se käy läpi prosessin, johon liittyy yhtenä osana kaipaus vanhaan. Tällaisella ihmisellä kuin minä, jolla se kaipaus vanhaan on aina hirveän vahva, laihdutus on hirveää kamppailua itsensä kanssa hetkestä toiseen. Olisi niin helppo luovuttaa ja sallia itselleen paluu vanhaan tapaan olla ja syödä.

Painonpudotus on myös todella yksinäistä. Vaikka liittyisit minkälaiseen laihdutusryhmään, olet silti yksin kamppailemassa itseäsi vastaan. Tuntuu, että jää kokonaan sosiaalisen ympäristönsä ulkopuolelle. Aina on kahvipullaa tai huippuideoita hakea ruokaa jostain pikaruokapaikasta tai lasten karkkipäivä ja niin edelleen. Tällaisessa taloudessa, jossa on pieniä lapsia ja kaapeista väistämättä löytyy itseltä "kiellettyjä" ruokia, tuska on välillä uskomaton.

Tämä viikonloppu on ollut todella paha. Perjantaina oli ensimmäinen virallinen punnituspäivä ja painoa on tippunut kivasti. Olin todella hyvilläni siitä koko perjantain. Mutta sitten on ollut tarjolla vohveleita ja jäätelöä, karkkia, limsaa ja uunituoreita sämpylöitä. Olen syönyt niitä kaikkia ja omantunnontuskat ovat hirveät ja pelkään koko ajan, että viikonlopun lannistamana jätän koko homman kesken. Niin ei saa käydä!

Mulle tärkein oppi onkin uuden ruokavalion lisäksi se, että jos nyt sorrunkin herkuttelemaan, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että painonpudotus on pilalla ja se täytyy jättää kesken.Eihän se niin mene. Siinä vain on yksi muka hyvä tekosyy sille, ettei tarvisi miettiä, mitä suuhunsa laittaa.

Mulla on ollut uskomaton tsemppi päällä koko viikon - ehkä siksi, että koin itseni jopa kevyemmäksi kun en syönyt samalla tavalla kuin ennen. Mistä sen voiman nyt löytää uudelleen?

Hengitän. Siis olen.

2009-03-14T16:20:00.004+02:00

Hiljaisuus blogissa johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että joku on päättänyt, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Kolmen lapsen kotiäitiys on hurjan kiireistä, en olisi ikinä uskonut! Mutta tekemistä riittää siis aamusta iltaan. Vähiin jää sellainen aika, että ehtisi päivittää blogia. Ja on muuten joku sääntö, että kun istun koneelle, netti tai blogger jumittaa. Katsotaan miten käy tänään.

Ristiäiset oli ja selvisimme kunnialla. Itse juhlakalu oli rauhallinen koko toimituksen ajan ja hymyili leveästi papin puheille. Myös isoveljet osasivat käyttäytyä, tosin Emppu väänteli naamansa ja korviansa toimituksen aikana ja pari Erittäin Kuuluvaa Huokausta taisi päästä ihan vahingossa. Vauvan nimeksi ei jäänyt Ape (paitsi blogiin) mutta tuleepa meidän välillä kutsuttua sitä vielä Ape-nimellä. Olkoon lempinimelään Ape vaikka loppuelämänsä :)

Apella on tietenkin ollut jo ensimmäinen virtsatieinfektio - johtuen todennäköisesti laajentuneesta munuaisaltaasta. Seuraava munuaisten uä-tutkimus on loppukuusta, ja siihen saakka nyt ainakin menee antibioottia estolääkityksenä. Uuden löydöksen mukaan sitten taasen mietitään jatkotutkimuksia.

Nyt meillä tuntuu olevan jotain flunssan alkua ilmassa. Itselläni on toista päivää kurkku kipeä, Emppu on hiukan niiskuttanut. Ape-reppanalle saattaa olla kehittymässä silmätulehdus. Tänään se on ollut tosi levoton koko päivän, ei nukkunut kunnon päiväunia (jos se nyt vielä koskaan edes on nukkunut kunnon päiväunia...) ja mietin, vaivaako se silmä vaan vai voisko olla esimerkiksi korvasärkyä. Kuumeeton se kuitenkin on. Toivotaan, että kaikki taudit pysyis nyt poissa...

Töihinpaluu lähestyy uhkaavasti! Kaksi viikkoa siis enää lomaa! Tänään kävin pikaisesti yhdellä meidän taukotuvista, ja oikeastaan piristi mieltä: siellä oli niin mukavan rento tunnelma ja huomasin, että niitähän työkavereita on saattanut vähän olla jopa ikävä :) Ihan hyvillä mielin siis. Totta kai ärsyttää mennä töihin, ihan niin kuin minkä tahansa lomapäivän tai viikonlopunkin jälkeen. Hyvillä mielin jätän Apen ja iskän viettämään laatu-aikaa keskenään. Toivon niille oikein ihania hetkiä yhdessä <3

Mutta miten ihmeessä saa vauvan oppimaan tutin syömisen salat? Ape ei sitä osaa, mutta vaatii varsinkin nukkuessaan kumminkin tutin imettäväkseen. Viime yö meni sen luona rampatessa, kun tutti ei vaan pysynyt suussa. Sillä on ihan outo tapa lussuttaa sitä tuttia, tai syödä pullosta (ja juu-u, se saa Tuttelimaitoa) ja mä olen alkanut epäillä että sillä on jotain vikaa suussa. Junnullahan oli kireä kielijänne, jonka katkaisu helpotti sen syömistä aikoinaan. Totta kai minä sitten yritän joka käänteessä arvioivasti katsella Apen kielijännettä, että olisko se vai ei. Huomenna ostan jotain erimallisia tutteja ainakin, josko siitä olisi mitään apua.

Huomenna mulla on Suuri Päivä. Puolentoista viikon kunnollisen laihduttamisen jälkeen olisi edessä ensimmäinen punnituspäivä, totuuden hetki siis. Katsotaan, miten tarkkaan laskettujen ruokapisteiden kanssa olen onnisunut.

Niin ja Vielä Suuremmaksi Huomisen Päivän tekee se, että perjantai on mulle sallittu Herkkupäivä - tosin riippuen siitä vaakalukemasta. Mutta uskoisin, että huomenna herkutellaan eikä lasketa karkkipussille mitään pistelukemaa, eihän?!

Piruletteja

2009-02-15T16:41:00.002+02:00

Tänään päätettiin lähteä luistelemaan koko perheen voimin. Se olikin aikamoinen lähtö, eihän siinä mikään muu tehnytkään tiukkaa. Tästä porukasta vaikeimmat lähtijät ovat ehdottomasti Junnu ja Mies. Junnu ei ikinä mene käymään vessassa ennenkuin sitä on käskenyt noin kymmenen kertaa. Se ei ikinä jaksa pukuea, tai sitten se on ihan poikki tai sillä on hirveä päänsärky, vatsa tai varvas kipeä. Minä sorrun aina uhkailuun: "Jäät sitten kotiin" yms. ja se on aina yhtä tehotonta. Sen kanssa menee hermot, sille tulee huudettua ja sen saa joka kerta itkemään.

Miehellä menee joka kerta hermot, kun lähdetään jonnekin. Sen vakio kommentit on: "Miksi nää meidän lähdöt on aina tällaisia?!" ja "S**tana" ja nämä kommentit on tietysti aina höystetty pienoisella ovien ja tavaroiden paiskomisella. Yleensä siis siinä kohtaa kun koko sakki on saatu autoon, jokainen on huonolla tuulella ja lähteminen jonnekin ei tunnu yhtään mielekkäältä.

Luistelemassa oli lähdöstä huolimatta mukavaa. Pojat ovat oppineet tänä talvena tosi taitaviksi luistelijoiksi! Ja tänään jopa minä ja Mies luisteltiin. Mies kyllä huijasi sanomalla, että on muka huono luistelemaan, mutta siellä se viiletti niin kuin vanha tekijä eikä siitä huomannut, että edellisestä luistelukerrasta on jotakuinkin kymmenen vuotta, kun taas minusta se kyllä loisti kilometrien päähän! Kyllä oli huteraa menoa!!!Jalkojakin särki heti kun olin potkinut ensimmäiset vauhdit. Ja tottahan sitä kertaalleen lensin niin makeasti persuksilleni, että jos ei nyt ihan häntäluu murtunut niin ainakin tulee järkyttävä mustelma takalistoon!

Junnu loi minuun vähän sääliviä katseita ja lupasi auliisti opettaa mulle piruletteleja :) Junnu onkin innostunut tällaisesta taiteellisemmasta luistelusta ja harjoittelee piruetteja koko ajan kun taas Emppu tykkää viilettää kentällä mailan ja kiekon kera. Tosin tällä kertaa Emppua kiinnosti paljon enemmän suurensuuri lumikinos jäähallin kyljessä, eikä se luistellut kovin kauaa vaan lähti valoittamaan sitä vuorta.

Vaikka ei ollut aurinkoinen sää, alkoi mulla pää jyskyttää siihen malliin, että pelkäsin migreenin iskevän. Tänään sain ainakin pidettyä sen loitolla 600 milligrammalla Buranaa ja päätin, että tästä eteenpäin täytyy taas ulkoilla lopputalvi aurinkolasit päässä säällä kuin säällä. Mutta sitä jäin miettimään, että miten ihmeessä selviän siitä päivästä, joka vääjäämättömästi häämöttää lähitulevaisuudessa: Mies on töissä ja minä kotona muksujen kanssa ja se migreeni iskee. Musta ei nimittäin ole sitten mihinkään, kun mulla on migreeni. Siitä toipumiseen menee yleensä helposti viisikin tuntia ja silloin on pakko olla niin pimeässä kuin mahdollista. Yleensä myös oksennan mielettömästi migreenin aikana. Ehkä kannattaisi hankkia jotain parempaa lääkitystä tähän vaivaan kuin Burana...

Maanantaiaamut vain yhtä tuskaa...

2009-02-09T11:12:00.004+02:00

Jotenkin aina mielletään, että maanantaiaamut on inhottavia sen takia, että on viikonloppu takana ja täytyy taas mennä töihin. Mutta mä olen todennut, että maanantaiaamuisin mikään ei suju eikä toimi, vaikka ei tarvi kuin huolehtia kolmesta muksusta, kahdesta koirasta ja kodista.

Tänä aamuna nukuin liian pitkään - kiitos taas noin neljän tunnin yöunien. Heräsin puoli seitsemältä ja se oli silkka vahinko, unisena olin painellut torkkua kun puhelin herätti. Ensin ajattelin, että eihän meillä mikään hengenhätä ole, ei sen Empun tarvi eskarissa niin minuutin tarkasti olla. Mutta sitten ei mikään sujunut.

Junnu halusi tietenkin myös aamupalaa nyt ja heti paikalla, vaikka meidän on tarkoitus syödä puuroa vasta kun on viety Emppu eskariin. Sämpylän päällä oli väärät päälliset, tietenkin, ja maito oli väärässä mukissa ja lopulta senhän piti olla mehukeittoa eikä maitoa.

Junioria tujotettiin taas koko aamu tv:stä niin, ettei vaatteiden vaihdosta ja aamupesuista ja -pisuista tullut mitään ennen kuin uhkailin ja lopulta karjuin. Emppu aloitti kitinän, että miksei hän voisi olla kipeä, niin ei tarvisi mennä eskariin vaan saisi olla kotona niin kuin Junnu ja Ape ja Äiti.

Ape nukkui nukkumistaan ja hirveän omatunnon kolkutuksen kanssa nostin sen sängystä seitsemältä ja syötin sille nukkuvalle tuhisijalle 80 millilitraa tuttelia, koska se oli syönyt edellisen kerran puoli neljältä ja ajattelin, että mun tuurilla se alkaa huutamaan maitoa joko juuri silloin kun pitäisi lähteä tai automatkalla eskariin ja takaisin. Inhotti häiritä pienen unia, mutta ei se onneksi tuntunut välittävän.

Ja tällaisenä 2000-luvun äitinä nappasin upouuden läppärini auki jossain kaiken tohinan keskellä, ihan vaan saadakseni netin auki ja tarkistettua naamakirjan tai jotain muuta älytöntä. Olishan se silti pitänyt tietää, ettei se pirun mokkula tuntunu toimivan sen paremmin kuin eilenkään, kun en päässyt nettiin koko päivänä (=katastrofi). Ja silläkin sain vain turhaan maanantaiaamutuuleni huonommaksi.

Puoli kahdeksalta käskin poikien alkaa pukemaan ulkovaatteita päälle ja menin käynnistämään auton. Yölläpä olikin satanut lunta, mitä en ollut huomannut tarkistaa hiukkasta aikaisemmin, joten tuli autonpuhdistushommia. Kun lumet oli putsattu ja ikkunat raaputettu piti laittaa Junnun istuin takapenkille. Totta kai molemmat takaovet oli aivan umpijäässä eilisen vesisateen ja yöllisen pakkasen jälkeen!!Siis molemmat! Jouduin käyttämään autoa kaksikymmentä minuuttia, että sain takaovet auki. Ja pieni muka-ekologinen minäni murehti tietysti sitä hurjaa turhaa bensankulutusta tai muita ympäristötuhoja, joita sellainen auton joutokäynti aiheutti.

Ja tietenkin juuri tänä aamuna pojat olivat kuuliaisia siinä kohtaa kun olin käskenyt pukea ulkovaatteet päälle. Siispä ne joutui odottelemaan sen parikymmentä minuuttia haalareissaan ja se olikin tuskalliset parikymmentä! Ne tappeli ihan koko ajan! Haukkuivat toisiaan vauvoiksi, pieruiksi ja pyllyiksi ja mulla meni hermot niihin tyhmiin puheisiin. Ja kun aloin paasaamaan siitä asiasta, väänsi Emppu naamansa mutruun ja mulla oli paha mieli kun sain sen itkemään eikä ole kiva lähteä eskariin kun on riidoissa äidin kanssa.

Ape alkoi kuin alkoikin itkeä kun sain sen autoon. Se pulautti ja Junnun mielestä koko auto haisi ihan "ruton pahalta" . Apen hyssyttelyyn meni hyvä tovi ja eskarissa oltiin jo täysillä syömässä aamupalaa kun päästiin sinne saakka.

Että sellainen aamu. Onneksi aamukahvi, jonka sain juoda aikalailla rauhassa ja omaan tahtiini, hiukan lievitti maanantaituskaa. Ja nyt myhäilen tyytyväisyyttäni siitä, että Ape nukkuu ensimmäistä kertaa vaunuissa ulkona ja on jo nukkunut tyytyväisenä 45 minuuttia. En tiedä miten kauan voin antaa sen olla siellä, kun se on toistaiseksi ollut pisimmillän ulkona puolituntia. En nyt kyllä vielä hinaa sitä sisälle kärryineen vaan nautin vielä päiväkahvistani Elloksen ja Hobby Hallin tuoreiden kuvastojen kanssa.

Ja juu; mokkula osoittautuikin blonditestiksi. Kuuluu myös painaa sellaista nappulaa kuin "connect", että pääsee nettiin. Ja koko eilinen päivä ilman nettiä vain sen takia, että olen niin pirun tyhmä?!

Pokemoneja

2009-02-03T15:20:00.003+02:00

Apella oli tänään neuvola. Vaati tietynlaista urheilumieltä lähteä sinne kaikkien kolmen pojan kanssa. Mulla oli silti tehokkaat aseet käytössä: kiristys, uhkailu ja lahjonta. Ja aika kiitettävästi tehosivatkin, kun panoksena oli Xboxilla pelaaminen ja suklaa (äitiinsä tulleet, kun suklaalahjonta tehosi!)

Ape on kasvanut jo niin kovasti! Se oli 57 senttiä pitkä ja painoi 5.3 kiloa. Nyt terkkari jätti pohdittavaksi rotavirus-rokotuksen. Toistaiseksi sen joutuu itse kustantamaan, se maksaa noin 150 euroa. Rokotusohjelmaan se tulee vasta loppuvuodesta. Enpä ole ennen joutunut näitä rokotusasioita miettimään. Meille on toisaalta ollut itsestään selvää, että lapset rokotetaan, mutta nyt kun tulee näitä uusia rokotteita tämän tästä, jotka saa, jos maksaa, niin joutuu vähän miettimään niiden hyötyjä ja haittoja.

Neuvolassa oli kaksi mus...tai siis "kansallispukuista" naista vauvan kanssa. Vanhempi niistä naisista totesi Apesta, että "onpa lihava! Ja kamalasti tukkaa! Onko se tyttö?" Siis lihava?! Jokseenkin jo pahalta tuntuu kommentit Apen syntymäpainosta tai siitä, että onpa se iso tai pulleaposkinen, mutta lihava?! Aika karu kommentti...Saattaa olla, että hän tarkoitti nimenomaan tätä Apen kokoa ja poskia eikä varsinaisesti että se on lihava. Mutta outo sanavalinta joka tapauksessa kun kyseessä on kolmeviikoinen rääpäle. Joka mun silmiin ainakin on niin pieni!

Mies on iltavuorossa ja päivä tuntuu siksi hirveän pitkältä. En saa oikein mitään aikaiseksi ja silti tuntuu, että teen koko ajan jotakin ja kun ilta koittaa, olen ihan puhki. Ape ei nuku päivällä oikein kunnolla ollenkaan. Se torkahtaa syliin ja jos sen siirtää siitä sängylle, niin se on heti kohta jo taas hereillä. Nyt laitoin sen vaunuihin ja työntelin uneen tuolla makuuhuoneessa. Se näyttää nyt nukkuvan tosi rauhallisesti ja on jo nukkunutkin yli puoli tuntia. Siellä vaunukopassa on varmaan paljon turvallisempi ja lämpimämpi nukkua kuin sängyssä, joka tuollaiselle lihavallekin vauvalle tuntuu hurjan suurelta...

Nyt kun se nukkuu, täytyy laittaa ruoka äkkiä tuloilleen. Ja syödäkin ehkä jotain. Ihme, kun ei muka ehdi syödäkään kunnolla! Nyt oliskin oiva tilaisuus hoikistua kun tulee laitettua suuhun hurjan vähän ruokaa päivän mittaan. Mutta sitten napostelen jotain kamalan kaloripitoista: eilen voileipäkakkua, tänään Julia-konvehteja. Eilen piti jumpatakkin - hain jo jumppapallonkin esille, muttei ollut tilaisuutta. Kun mies tuli kotiin töistä kello 00:30, höpötin sen kanssa niin kauan että uni vei voiton.

Laitoin tänään tämän kynityn tukkani parille saparolle ja Junnu totesi, että "äiti, sä näytät ihan pokemonilta! Tai pingviiniltä!" Jaa, minkähänlaisella pingviinillä sitten mahtaa olla saparot päässä...

Ai niin, ne perunat!

Suksi, suksi ei luista mihinkään...

2009-01-30T19:01:00.002+02:00

Tänään olen nauttinut arjen pienistä iloista. Sylittelystä vauvan kanssa aamuhämärässä. Lehden hausta pakkassäässä. Aamupuurosta alituiseen höpöttävän Junnun kanssa. Vältin vieläpä hienosti stressiraivarin aiheesta perjantai = siivouspäivä pelaamalla Junnun kanssa Afrikan tähteä. Laskin noin tuhanteen ja sain vakuuteltua itselleni, että vaikka on perjantai ja koirankarvoihin tukehtuu jo, ei ole pakko siivota nythetijatälläsamallasekunnilla.

Junnun kanssa olikin piristävää pelata :) Avulias Junnu laitteli pelin pelikuntoon olkkariin sillä välin kun minä lopettelin aamukahvini. Mun nappula oli asetettu lähtemään Kairosta ja hänen Tangierista. Sain ensimmäisestä luukusta rosvon ja neljästä seuraavasta tyhjän samalla kun Junnu käänteli omalla puolella Afrikkaa smaragdin toisensa jälkeen. Hetken mietin, että kylläpä sillä käy hyvä tuuri. Vasta kun se alkoi supattaa mulle, että St. Helenan saarelle ei kannattanut tänään mennä, mulla välähti, että ai niin! Junnu laittoi pelin pelikuntoon :) Loppujen lopuksi mä löysin Afrikan tähden, mutta Junnu ei ollut millänsäkään, koska sillä oli kourallinen timantteja ja kasapäin seteleitä :)

Empulle ostettiin eilen sukset, kun eskarissa alettiin hiihtelemään kun kerrankin on lunta. Minä lähdin sitten illansuussa intoa täynnä sen kanssa hiihtelemään lähimetsään. Me oltiinkin aika koominen näky, jos joku sattui meitä katselemaan...Ensin en meinannut saada Empulle suksia jalkaan ollenkaan! Olin ihan, että WTF, että millainen himputin mekanismi nykyajan suksissa oikein on (niin, omasta edellisestä hiihtelystä on varmasti jotain...15vuotta...). siis se oli vaikeaa!

Mutta se omien suksien laittaminen vasta vaikeaa olikin! Menihän se eka ihan heittämällä, kun toinen jalka oli tukevasti maata vasten. Mutta enhän mä meinannut pysyä pystyssä - enkä siis pysynytkään - että olisin saanut toiseenkin jalkaan suksen! Me tultiin maitojunalla kotiin: minä kannoin sukseni kainalossa ja Emppu-rukka yritti hiihtää. Eihän se ole ollut suksilla kun about yhden kerran elämässään, ja siitäkin on varmaan kaksi - kolme vuotta. Mua suretti kamalasti, kun se kaatuili suoraan pyllylleen ja selälleen koko ajan. Mutta olin kuitenkin hilpeä ja ylikannustava ja näin hirmuisesti kaikkea hyvää sen hiihtämisessä. Se auttoi varmaan Emppua, koska se ei omaan tapaansa heittänyt heti hanskoja tiskiin alkumetreillä vaan hiihti urheana kotiin asti. Kotipihassa me huhuiltiin iskä avustamaan äidille sukset jalkaan ja tyydyttiin hiihtämään kotipihaa ympäri.

Junnukin pääsi sitten koittamaan ja se tykkäsi kyllä hiihtämisestä Emppua enemmän. Sillä oli mieletön yritys vaikkei se edennyt aluksi yhtään. Lopulta se hiihti pihan mun kanssa ympäri 5 kertaa, eikä huomannut edes pelätä mörköjä pimeässä pihassa!

Päivällä kun haettin Emppu eskarista, hän totesi, että hiihtäminen oli tosi vaikeeta. Ja että hän kaatuili koko ajan. Junnu sen sijaan jäi ulos hiihtämään - ja se jo on epätavallista, että Junnu jää ulos ja vieläpä yksin - mutta että hiihtämään!!! Se kiersi pihan 2 kertaa ympäri ja oli tohkeissaan, että kaatui vain 2 kertaa koko aikana - paitsi kuulemma alamäessä, jossa kaatui joka kerta :) Lupasin mennä tänäänkin niitten kanssa hiihtelemään, se oli mustakin aika kivaa!

Apen uä-tutkimuksesta oli tänään soittoaika. Molemmat munuaiset ovat rakenteellisesti normaalit, mutta oikea munuaisallas on lievästi laajentunut. Sitä nyt ainakin seurataan uä:llä 1-2 kuukauden kuluttua uudelleen. Voi olla että tehdään lisätutkimuksia (mm. isotooppitutkimus) munuaisten toiminnan selvittämiseksi. Lääkäri lupasi vielä konsultoida tutkimuksen tehnyttä lääkäriä niistä lisätutkimuksista ja seurannasta ja parin viikon päästä tulee kotiin sitten tietoa jatkosta. Odotellaan siis jälleen...

Niin, ja siivosinkin lopulta. Tuntui siltä, että siihen meni koko päivä, kun pystyin tekemään vain vähän kerrassaan, kun vauva ei nukahtanut kunnon unille tänään lainkaan. Tulipa silti tehtyä sekin.

Väsyttää. Tänään pidän karkkipäivän.

Haukotus

2009-01-29T08:53:00.001+02:00

Väsyttää mielettömästi. Kahvi ei auta, raitis ilma ei auta. En vaan käynnisty. En jaksa mitään.

2009-01-28T20:36:00.002+02:00

Täytin maanantaina vuosia ja sain mielettömän ihanat lahjat Mieheltä. Tuli hirveät paineet siitä, mitä ostaisin sille, kun se sunnuntaina pääsee kolmenkympin huimaan ikään. Tänään kävin sitten ostamassa jotain, minkä tiedän nyt ainakin mieluiseksi ja tarpeelliseksikin, mutta jotenkin se on kamalan persoonaton lahja. Mä olen onneton lahjojen kanssa!!!Kaiken lisäksi tunnen edelleen hirveää syyllisyyttä siitä, että unohdin lokakuussa meidän hääpäivän ja Mies muisti lahjalla. Sekin luo paineita,tuntuu että olisi pitänyt ostaa nyt jotain Erityistä.

Ja sitten täydentyi Aino Aalto-lasien sarja kun Pikkuveljen vaimo toi tullessaan 6 (siis kuusi!!!) lasia. Vau! Ihan kohta niitä on jo tusina! Ja sitten Sisko-kulta osti jotain mielettömän mahtavaa: mulle Ihan Oman Stephenie Meyerin Uusi Kuu-kirjan <3>

Kävin tänään Apen kanssa SatKs:ssa munuaisaltaiden uä-tutkimuksessa. Jätkä oli oikein reipas, nukkua tuhisi koko toimituksen ajan :) Oikeastaan se on nukkunut lähes koko päivän, sitä taitaa reissaaminen ja kyläily aina väsyttää. Tehtiin yllätyskäynti Siskon luokse, joka on ollut kipeänä eikä ollut vielä nähnyt vauvaa lainkaan. Taidettiin tosiaan yllättää ja saada Sisko hyvälle mielelle! Nyt se varmaan ainakin paranee <3>

Lueskelin synnärin "haikaralehtistä", jossa käydään hiukan läpi äidin vointia synnytyksen jälkeen ja vauvan hoitoa ja semmosta. Totesin Miehelle, että lehtisen mukaan 50-80:llä prosentilla äideistä esiintyy mielialan laskua, joka on ihan normaalia. Se alkaa noin kolmantena päivänä synnytyksestä (vrt. ilta jolloin itkeä pillitin hoitajalle L1B:llä) ja kestää noin viikon. Mies sanoikin, että olen muuten jo ihan normaali ja musta tuntuukin siltä. Mä jopa yhtäkkiä tykkäänkin uudesta tukastani :)

Olin jopa niin reipas, että kävin jälleen tunnin mittaisella lenkillä. Saatoin olla aika huvittava näky mp3-soittimeni kera kun väkisinkin ainakin huulet liikkui biisien tahdissa. Aina kun Sirkku rupesi hyppimään kenguruloikkia mua kohti niin tajusin, että oli jälleen päässyt luritus tai pari puoli ääneen :) Onneksi meitä vastaan tuskin koskaan kukaan tulee täällä jumalan varpaiden välissä, joten ei se niin nuukaa ole vaikka välillä vähän nuotin vierestä lauleleekin. Kai?! Ainakin musa piti yllä hirmuisen hyvän tahdin ja nyt lenkin päälle on hyvä fiilis. Tosin nyt tekisi palavasti mieli jotain herkkua...

Voi kaamosta...

2009-01-24T21:23:00.002+02:00

Elän varmaan sellaista synnytyksen jälkeistä hormonivuoristorataa. Harmittaa, murettaa, kiukuttaa, itkettää. Eikä tietenkään mikää iso asia, vaan huonosti leikattu tukka ja roikkuvat tissit ja iso p... siis pylly. Täällä on vähän tympeä ilmapiiri, kun olen tartuttanut huonotuulisuuteni muihin. Mies on yrittänyt olla ihanasti läsnä, mutta mitä minä olen tehnyt? Jatkanut mököilyä! Todella ilkeää minulta.

Huomenna voi olla toinen mieli. Ehkä sitten jo iloitsen, että kuluipa tukan pesuun paljon vähemmän shampoota kuin aiemmin ja tissit on oikeesti niiin paljon suuremmat, että neljä päivää sitten ostetut rintsikat on nyt pienet. Ja vähät yhdestä persiistäkin!

Nimi on päätetty hiljaa mun mielessä :) Tänään makustelin salaa nimeä supattamalla sitä Apelle. Tuntuu sopivalta ja Mieskin sen hyväksyy. Toinen nimi vielä hakusessa, mutta siitäkin pari vankkaa vaihtoehtoa. Niistä siis joko tai.

Rakkaalla lapsella on silti monta nimeä. Pumpula, muru, pulu, rimpula, hipsu, mussukka...Myös Junnu on oppinut hellittelynimien jalon taidon. Se kutsui Apea eilen rinkulamuroksi :) Söpöä!

Ei nimi miestä pahenna...vaimitensemeni?!

2009-01-22T21:35:00.002+02:00

Vaikeaa... Kyllä on taas vaikeaa keksiä pienelle ihmisen alulle nimi, jota sen pitää kantaa koko loppuelämänsä. Huh, mikä vastuu. Hirveät paineet.

Eilen mä vielä olin ihan varma, että se nimi on selvä. Siihen ehti jo tottua, että pojasta puhuttiin L1B:llä Paavona (nimi muutettu) ja minä olin Paavon äiti. Eilen tuli kutsu Paavon nimellä munuaisaltaiden uä-tutkimukseen. Juu-u, kivalta kuulosti nimi silloinkin, kun luki sen kirjekuoren päältä. Mutta nyt Mies meni sanomaan ääneen, että tykkääkin yhdestä sellaisesta mun ehdottamasta ihanasta nimestä, jonka aiemmin tyrmäsi täysin. Ja nyt on ongelma valmis. Kumman valitsen?!

Pitäisköhän päätyä alkuperäiseen suunnitelmaan? "Ape" istuu ainakin Junnun suuhun niin mukavasti. Se huhuilee vauvalle vähän väliä, että "Apeni, mitä pikku Apeni" Junnu on muuten aivan myyty! Se on ihan vauvan lumoissa, hipsuttelee ja höpisee ja käy sen luona vähän väliä. Ja silmät loistaa, suu on korvissa. Emppu sen sijaan on ottanut tulokkaan vastaan rauhallisemmin. Kyllä se välillä pyytää vauvan syliin ja myhäilee vauvan luona, mutta hillitymmin kuin Junnu. Emppu myös selkeästi oireilee hiukan uuden perheenjäsenen myötä. Emppu on jotenkin itkuherkempi kuin yleensä. Toivottavasti on pian ohimenevää...

Olin koirien kanssa lenkillä ihanassa lumisateessa. Jäin miettimään, miksei sitä itsekin osaisi ottaa elämää vastaan niin kuin nuori koira (ts. Ruska):

"Jes!Hihna!Hihna!Lenkille!Lenkille!"
"Hei!Luntaluntalunta!"
"Vau!Aurausmerkki!Siistii!"
"He-hei!!!VASTAANTULIJA!Mah-ta-vaa!!"

Tuon energiamäärän (tai positiivisuuden) kun saisi jotenkin kanavoitua itseensä, niin eihän tässä olisi murhetta mistään!

Kimpale kultaa

2009-01-17T20:37:00.003+02:00

Nyt se on totta: meidän kolmas poikamme "Ape" tuhisee tuolla omassa sängyssä vällyjen alle lämpöisesti käärittynä <3

Kyllä on omituista kun on vauva talossa :) Jälleen on sellainen olo, että miten mä osaan tän homman?! Se on niiiin pieni ja kaikkea! Vähän väliä minä tai Mies käydään kurkkaamassa, että sillä on kaikki hyvin siellä sängyssä. Välillä pojat käy kurkkaamassa sitä myös. Ja onhan sillä kaikki hyvin; tyytyväinen pieni pulla :)

Mitähän mä kirjoittaisin nätisti synnytyksestä, niin ettei Eräs Raskaana Oleva Läheinen hirveästi järkyty, jos lukee tätä?! *virn* Sen myönnän ihan ääneen, että tämä oli näistä kolmesta kokemastani synnytyksistä se inhottavin. Sanoin Miehelle synnytyssalissa tapahtuman jälkeen, että mä en tee tätä enää ikinä.

Mä luulen, että käynnistys teki synnytyksestä rajumman ja koin sen siksi aika...hurjaksi. Oikeastaan tunsin laimeita supistuksia jo heti kohta ensimmäisen kapselin saatuani aamukymmenen aikoihin. Ja semmoisina siedettävinä ne pysyivätkin pitkään, vaikka seitsemältä illalla ne tulivat jo tosi taajaan: supistusten väli oli vain joku minuutti - puolitoista. Joskus kahdeksan maissa sain kaurapusseja lievittämään kipuja - niistä ei ollut juuri apua. Niin kuin ei suihkustakaan. Vähän ennen yhdeksää kohdunsuu oli auki vasta niukin naukin 3 senttiä ja kätilö epäili, että mahdanko edes synnyttää sinä päivänä. Sanoi, että saan sitten yöksi jotain särkylääkettä ja yritetään seuraavana päivänä sitten uudestaan.

Mies tekstasi, että ehtiikö hän vielä käymään Harjavallassa tsekkaamaassa, että koirat ovat kunnossa ja mä sanoin, että mun mielestä ehtii, kun olen vasta kolme senttiä auki. Puolen tunnin päästä soitin jo ihan hätääntyneenä, että missä se on ja kuinka nopeasti sairaalalla, kun mut siirretään nyt synnytssaliin. Kello oli 21:33.

Salissa sain ilokaasua ja kohdunsuu oli auki viisi senttiä. Istuin keinutuolissa ja vedin ilokaasua, minkä kerkesin, kunnes kätilö kehotti siirtymään sängylle. Saman tien sainkin luvan ponnistaa. Mies ehti synnytykseen juuri ja juuri. Ponnistin jo ekaa kertaa kun Mies tuli verhon takaa saliin. Ponnistusvaihe kesti tuskaiset kolme minuuttia ja poika oli ulkona 22:04. Pituutta oli 53 senttiä ja painoa 4 590 grammaa.

Kyllä helpotti; niin oli pitkä odotus. Helpotusta kesti silti vaan hetken, sillä vauva joutui verensokeriseurantaan, koska oli yli neljä ja puoli kiloinen. Ja oli ne sokerit sitten liian matalia ja vauva siirrettiin lastenosastolle aamuyöllä tiputukseen.

Oli hirvittävää olla erossa vauvasta. Se oli ihan luonnotonta! Odotuksenhan piti jo päättyä! Ja taas täytyi odottaa. Sokeriarvot ei aluksi tahtoneet millään pysyä hyvinä. Välillä saattoi olla 2.8 ja riemuitsin siitä, ja kun seuraavan kerran menin osastolle vauvan luo, oli sokerit vaan 2.3. Yritin olla reipas ja olinkin aluksi, mutta keskiviikkoiltana en enää pystynyt. Olin kieltänyt tuttuja tulemasta verailulle, koska silloin olisin vaan parkunut silmät päästäni. Lopulta se puhumattomuus ja reippaan esittäminen kostautui ja itkin L1B:llä hoitajalle itkuni. Hän oli tosi ystävällinen ja huojensi mieltä kun sain kysyä kaikki idioottimaisimmatkin kysymykset. Oleellisin tieto oli se, että hypoglykemia on tosi yleistä vastasyntyneillä, eikä se liity mihinkään sairauteen. Ja että Apellakin varmasti sokerit alkaisivat pysymään hyvinä kunhan maitomäärät kasvaisivat. Ja niinhän siinä kävi. Lauantaina saatin hakea vauva kotiin. Lääkäri kertoi, että meillä on aivan terve vastasyntynyt poikavauva, eikä hypoglykemian takia tarvita mitään muita "erityistoimia" kuin että vauva herätellään kolmen tunnin välein syömään.

Nyt täällä opetellaan uudenlaista arkea kolmen pojan kanssa. Olen onnellinen ja täynnä rakkautta. Mulla on kolme poikaa ja onni niiden myötä <3

H-hetki lähenee

2009-01-11T11:20:00.002+02:00

Nyt niin kuin oikeesti tiedän, että vauva on huomenna mun sylissä <3>

Eilen sain Pikkuveljeltä ja hänen vaimoltaan ihanan pinnasuojan, vaaleansinisen ja pehmeän. S oli niin kultainen, että osti mulle (tai siis vauvalle) uuden, kun tiesi etten mitenkään erityisesti rakastanut tuota vanhaa. Se oli alunperinkin kirpparilta ostettu ja ollut niin Empulla kuin Junnullakin, se oli valkoinen ja siinä oli ankkoja ja siitä tuli mieleen pääsiäinen. Laittaisin kuvan, jos osaisin...

Tänään en jaksa koirien ryminää yhtään! Hermot menee kun taas on olohuoneen ja eteisen matot nurkissa kasalla kun Eräät vetää jotain rallia tuossa ees ja taas. Olohuoneen oviaukkoon on suunnitteilla portti, että saa rauhoitettua sen alueen koirilta myös, ettei vauva jää tulevaisuudessa jalkoihin kun köllii lattialla. Miehellä on porttia varten jokin visio, kuulemma. Nyt se tarvisi jonkun vähänkäytetyn ja edullisen vanhan pinnasängyn sitä varten. Se on toisin sanoen lukenut Pikkuveljeltä lainattuja Tee se itse-lehtiä :)

Mies meni autotalliin hääräämään jotain ja jätti mut jälleen takkavastaavaksi. Eilen kun olivat luistelemassa, sain takkahuoneeseen aikaan sellaiset savut, että oksat pois! Oli pakko avata ovia ja ikkunoita ja päästellä taas lämpöä harakoille. Kiva, kun oli pyykkiäkin telineessä kuivumassa, niissä saattaa olla pienoinen savuntuoksu kyllä nyt. Minä+takka+tuli=tosi huono yhdistelmä!

Nyt kun mieli ei ole muuten alakuloinen, niin iski neulekriisi! Sain perjantaina uuden Novita-lehden ja siellä oli kaikkea valtavan ihanaa, mitä tekisi mieli tehdä! Mutta kun työn alla on kaksi isoa projektia (vauvan neuletakki -> ts. alkaa olla kiire sekä Miehen villapaita -> ikuisuusprojekti, joka on kestänyt jo kaksi vuotta) niin ei sopisi aloittaa mitään uutta. Ja piti jämälankojakin koittaa tuhota ennenkuin ostan yhtään lisää lankaa tähän taloon...Eilen illalla neuloin sitä vauvan takkia sitten elämäni innolla ja kas kummaa että neuloinkin etukappaleeseen kädentien ja pääntien samalle puolelle. En jaksanut purkaa, kun se tuntui hankalalta palmikoiden takia, joten aloitin koko kappaleen uudestaan. Se ei tietenkään helpottanut kriisiä yhtään!

Nyt hiivin sohvalle kutomaan, vaikka piti imuroida. Mutta tänään on viimeinen päivä masun kanssa, ehkä sitä kuuluu vähän fiilistellä. Tällä hetkellä käy mahassa sellainen mynttäys, että meinaa tulla pissat housuihin, mutta nyt se ei tunnu niin epämiellyttävältä. Pikemminkin haikealta.

Paisun ja paisun

2009-01-09T17:05:00.002+02:00

Ei vieläkään vauvaa, vaikka äitiyspolilla käytiinkin. Sinänsä ei silti harmita, koska musta on kivempi hipsutella kotona ja odotella, että synnytys käynnistyisi itsellään. Maanantaina käynnistetään sitten kumminkin, jos viikonlopun aikana ei tapahdu mitään.

Mutta nyt kyllä oikeasti supistaa välillä. Oli ne pinkistelyt eilenkin jo suppareita ja nyt ovat hiukan voimistuneet ja lisääntyneetkin. Asiaan vaikuttaa paljon varmana se, että pääsin ä-polilla käymään ja mieli on huojentunut niin vauvan kuin munuasialtaiden suhteen. Siis että olen rauhallisempi ja rennompi koska kaikki on hyvin. Josko tämä mun alakuloinen alitajuntanikin pääsisi vihdoin viimein samalle aaltopituudelle vauvan kanssa.

Mies on poikien kanssa ulkona "lämmäilemässä" ja mulla on Suuri Vastuu, että takkojen pellit tulee suljettua oikeaan aikaan. Heh, mä yleensä unohdan ja sitten on kaikki lämmöt menneet harakoille :) Pojat sentään innostuivat ulos lähtemään vaikka Emppu oli tulta ja tappuraa, kun ei eilistä jaksoa lempparisarjasta Code Lyoko oltu muistettu tallentaa...Mutta niillä on nyt uudet mailat ja lisäksi yksi maalivahdin maila, niin johan on kivat pelit pystyssä. Tehtiin jälleen Kontti-löytöjä: yhdeksällä eurolla kolme lätkämailaa ja kiekkoja useampi! Ei tunnu niin pahalta jos huomenissa leikitään jälleen jotain aarteenetsintää pohjoisnavalla ja mailat on katki kun jäälohkareita pitää pilkkoa...

Pikkuveli tulee kohta vaimonsa kanssa ja tehdään hampurilaisia ja ranskiksia. Nam! Kivaa kun tulevat, menee taas ilta mukavasti!

Odotusta vieläkin

2009-01-08T17:02:00.004+02:00

Tänään kävin neuvolassa, nyt ollaan siis kahdeksatta päivää yli lasketun ajan. Neuvolassa ei kummempaa, paitsi tuo oma paino, mikä jäi kaivelemaan :) saman verran sitä on silti kertynyt joka raskaudessa ja aina olen lähtöpainoon päässyt takaisin. Nyt kutkuttaa kovin saada sitten pois vielä vähän enemmän, mutta se on sitten tuolla jossain tulevaisuudessa.

Lähetteen sain huomiseksi äitiyspolille. Epäilen vahvasti, että vielä alkaisivat käynnistämään, mutta on huojentavaa päästä, kun vauvan laajentuneita munuaisaltaita on seurattu koko raskauden ajan ja edellisestä kerrasta on jo tovi. Saisin mielenrauhan niiden osalta, etteivät vaan ole ainakaan pahempaan suuntaan menneet tässä loppuvaiheessa.

Eilen ja tänään ollaan Isosiskon perheen luona poikien kanssa "hoidossa", koska Mies on iltavuorossa. Näin ollaan ainakin samalla paikkakunnalla Miehen kanssa siltä varalta että synnytys käynnistyy. Ja minä 25 kilsaa lähempänä sairaalaa samalla myös. Tänään jäädään tänne myös yöksi,kun aamulla ä-polin aika on jo niiiiin aikaisin. Mies ajaa kuitenkin iltatuurinsa päätteeksi kotiin koirien seuraksi ja mulla on jo valmiiksi ikävä.

Nyt mä vähän mietin, supistaisko välillä. Maha on välillä ihan pinkeä, mutta ei kuitenkaan satu. Toiveajattelua kumminkin...Väsyttää hirveästi, nukkuminen on niin katkonaista. Koko aamun tihrustin taas itkua, mutta olo helpottui kun tulin tänne siskolle. Ehkä se itkuisuus menee osin väsymyksenkin piikkiin.

Tänään ei silti jaksa välittää oikein mistään ja pojat todennäköisesti pelaavat pleikkaria koko illan. Mutta menköön tämän kerran :)

Täällä sataa lunta ja on niin kauniin näköistä. Kumminkin Minä The Murehtija mietin sitä, jos Miehen täytyy ajaa yöllä tänne Poriin ja on huono keli. Se ei kumminkaan ajele ihan rauhassa jos soitan että täällä supistelee enkä ole sen vieressä nalkuttamassa ajamaan hiljempaa.

Siskon sain ylipuhuttua facebookiin, jei!!! :) Ja kohta se Kulta keittää mulle kahvia. Täällä on hyvä olla <3

Rv 40+6

2009-01-06T18:07:00.002+02:00

Eikä siis vieläkään vauvaa, plaah! Eilen oli neuvola ja ylihuomenna jälleen. Silloin soitellaan aikaa äitiyspolille. Terkkari lupasi yrittää saadan ajan perjantaille, vaikka käytäntönä kuulemma on, että jos rv 41+3 osuu viikonlopulle, aika annetaan seuraavalle arkipäivälle. Ja meillä siis raskaus on kymmenen päivää yli juuri lauantaina. Junnu on silti syntynyt just viikoilla 41+3 ja siis ihan spontaanisti käynnistyi synnytys silloin. Eli saattaahan tämä täältä tulla vielä ilman käynnistämistäkin...

Mulla on oma teoriani siitä, miksei se jo tule: mun mieliala. Mä olen jotenkin...alakuloinen. Stressaan tietenkin sillä, että miksei se vauva jo tule ja sitten stressaan siihen päälle kaikesta olemattomasta. Ja kun tässä raskaudessa tämä itkuhormoni on ollut jotenkin mielettömän voimakas, niin tihrustan itkua vähän väliä jostain. Välillä siis aivan mitättömästä; nyt esimerkiksi siistä, ettei mulla ole vauvalle mitään oikein nättiä vaatetta sairaalasta kotiinlähdön kunniaksi. Veljen vaimo hetki sitten kyselikin, että pitäiskö sen nyt muka olla jotain uutta ja hienoa ja mä vaan olen saanut jostain päähäni että pitää. Eikä mulla ole. Haalariin se reppana hukkuu, eikä sillä ole kunnon talvilakkiakaan. Näistä johtuen siis kaikki on nyt huonosti.

Ärsyttävintä on se, että mä taidan jossain mieleni sopukoissa miettiä työasioita! Eikä todellakaan tarvisi! Mutta se johtuu varmaan siitä, että palaan töihin jo huhtikuussa ja Mies jää kotiin vanhempainvapaalle, ja koska siihen on niin "vähän" aikaa, niin en osaa irrottautua työajatuksilta. Varsinkin kun työmaalla tällä hetkellä hommat on ihan retuperällä ja hirvittää sinne mennä tai hirvittää se, millaisia muutoksia siellä tullaan tekemään. Varsinaisesti en ole uudistamista vastaan, pikemminkin päinvastoin, mutta väkisinkin miettii, että kun jotain uudistetaan niin mikä siinä on hintana.

Terkkari käski eilen mun rentoutua. Mä en osaa. Eilen illalla kävin saunassa Omassa Laadukkaassa Seurassani, laitoin kynttilöitä ja laulelin Kolmoselle ja yritin rentoutua. Sitten kun tulin saunasta niin sähähtelin pojille ja taisin tiuskia Miehellekin. Se siitä rennosta olosta sitten. Terkkarin mielestä olin myös kovin väsyneen näköinen. Saattaa pitää paikkansa; enpä kovin hyvin saa nukutuksi. Nyt olen jo pitkään siirtänyt nukkumaanmenoani yli puolenyön vaikka yleensä olen kymmenen uutisten jälkeen jo yöpuulla. Mutta mulle tuli tavaksi jossain vaiheessa raskautta herätä kahden aikaa yöllä, jos menin ajoissa nukkumaan. Ja sitten kuhkin kolme tuntia ennen kuin uni taas tuli. Nyt kun menen nukkumaan vasta yhden paikkeilla, niin unta riittää aamukymmeneen. Tosin asennon vaihtamiseen kuluu aina tuskastuttavan paljon aikaa ja uni on siksi katkonaista, joten kaiketi olen sitten väsynytkin.

Tänään piristi kyllä äidin syntymäpäivillä käyminen ja se että Pikkuveli tuli vaimoineen myöhemmin meille. Miehet menivät porukalla luistelemaan - meidän pojat ensimmäistä kertaa tänä talvena. Taisipa olla Junnulle Ihan Eka Kerta luistimilla ylipäätään. Siitä jäi tosi hyvä mieli, sillä molemmat pojat tykkäsivät ja osasivat eivätkä olisi malttaneet lähteä edes pois! Olen siittä mielettömän tyytyväinen, kun olen surkutellut sitä, ettei Emppu vielä osaa luistella ja sitä, että Junnu ei ikinä viihdy ulkona. Mutta tästä on hyvä jatkaa! Empulle pitää vielä ostaa kunnon kypärä jäälle, taidan huomenna käydä SPR:n Kontissa Porissa tsekkaamassa, jos löytyisi joku vähän käytetty. Poikien luistimetkin on sieltä löytyneet, Empun omat maksoivat vaivaiset 6 euroa!!

Pikkuveljen vaimon kanssa vähän yhteistuumin tarkasteltiin meidän pesuhuone-sauna-takkahuone-varasto-aluetta ja kertoilin meidän remonttisuunnitelmista. Iski kamala kipinä remontoida, kun S kertoili omat mieleipiteensä ja vahvisti mun omia. Mutta tähän isoon remonttiin me aletaan aikaisintaan kesällä, jos vielä silloinkaan. Seuraavaksi on vuorossa mun ja Miehen makuuhuone, joka olis tarkoitus työstää Miehen talvilomalla. Värimaailman olen jo päättänyt, sekin oli hirmuisen pitkän pohdiskelun tulos :) Uuteen makkariin tilasin väreihin sopivan päiväpeiton eilen Ellokselta, joka toimii sitten samalla koko huoneen värien "pohjana".

Päivän päätteeksi syötiin vielä porukalla pikaruokaa. Oli mukava päivä, enkä ole niin surumielinen kuin yleensä :)

Jouluostosten riemua

2008-12-22T17:55:00.004+02:00

Lähdettiinpä sitten tekemään joulun ruokaostokset ja viimeisimmät lahjahankinnat Porista. Varustauduttiin rautaisilla hermoilla ja pojat saivat onneksi jäädä vaarin luokse hoitoon. Kauppalista oli tietysti kilometrin mittainen ja kuinkas ollakaan kotona jääkaapin ovessa, eikä mukana siellä Prisman ylipitkillä käytävillä... Ihme juttu, mutta mitään ei unohtunut! Pari lahjaa ostettiin vielä pojille, kun viimein löydettiin Code Lyoko-figuureja, joita olen niille etsiskellyt.

Kauppareissulla tosin huomattiin, että kinkkukin olisi pitänyt varmaan jo nostaa sulamaan ajat sitten...Me ollaan uskomattomia lahopäitä!

Mä olen ihan poikki ja pojat rymyää. Tai sitten musta vaan tuntuu siltä, että ne on jotenkin ylienergisiä kun itse olen tällainen nahjus. Junnu valisti mua juuri, että "poikki" tarkoittaa sitä, ettei jaksa tehdä mitään. Se oli tietysti itse ihan poikki, koska piti siivota lelut olohuoneesta. Niillä oli jälleen komeat majaleikit olkkarissa ja siivoilut taisi jäädä Empun kontolle. Tosin tällä kertaa ei näyttänyt Emppu laittavan pahakseen, koska pyysi imuriakin, kun oli kuulemma kamalasti koirankarvoja olkkarin lattialla.

Junnun kanssa kommunikaatio on tänään jokseenkin hankalaa. Äsken se kysyi: "onko tunti jo kulunut?" ja minä kysyin: "Niin mistä?" "No siitä edellisestä tunnista", kuului vastaus. Ja hetken päästä uudelleen: "Äiti onko?" Ja tällä äidillä ei vaan leikkaa...

Junnu on tällä hetkellä Kovin Sanavalmis neljävuotias. Välillä se laukoo niin julmia totuuksia kirkkailla lapsen silmillään, että oksat pois! Perjantaina kun tehtiin lähtöä veljen vaimon valmistujaisiin ja olin tietenkin yrittänyt laittaa itseni ja vatsan mahdollisimman nätiksi, niin eiköhän kuulu Junnun suusta, että "äiti sulla on val-ta-va takapuoli! Se on yhtä iso kuin sun maha!" Ja Emppu vielä peesas ja sanoi tietäväiseen sävyyn: "Nii-in, äiti on kyllä aika paljon lihonnut" Hetken jouduin nieleskelemään itkupotkuraivaria vastaan. Mutta minkäs teet: totuus tulee lapsen suusta. *Huokaus*

Kolme yötä jouluun on

2008-12-21T16:43:00.000+02:00

Avasin siis jälleen blogin, ties kuinka mones jo lienee :) Mutta nyt kun raskausviikot on 38 + 4, oli tarvetta purkautumisosastolle. Itkupotkuraivarit on pahimipia kuin ikinä ennen ja yhtäkkiä musta on alkanut tuntua siltä kuin olisin hirveän kaukana kaikista tärkeistä ihmisistä, vaikka välimatkaa ei ole kuin 30 kilometriä.

Olen aina saanut kirjoittamisesta lohtua. Pääasiassa kirjoitan tänne meidän perheestä; arjesta, iloista, suruista jne. Blogissani todennäköisesti valitetaan paljon :) Ja ainakin siihen saakka, kunnes tämä "Kolmonen" päättää tulla ulos minusta. Blogin otsikko saa tällä hetkellä itsessäni aikaan paniikkihäiriön oloisia oireita. Meillä on 6 (Emppu) ja 4 (Junnu) vuotiaat pojat ja meno siis sen mukaista. "Kolmonen" näytti lääkärin mielestä 8. päivä ultrassa edelleen pojalta. Mä jään siis tosi pahasti alakynteen.

Mutta joulu on oikeasti ihan kohta ja se saa hyvälle mielelle! Tänään saatiin kuusi; iso kiitos siitä Pikkuveikalle, joka sen kävi metsästä meille kaatamassa! Hieno kuusi onkin, oikein tuuhea ja ihanan sammaleinen ja tuoksuu ihan metsältä. Verannalla tuoksuu ihanalta, kun kuusi odottaa siellä sisälle pääsyä. Olispa jo joulu! Tänään olen siivoillut keittiössä vähäsen, enää en uskalla kovasti rehkiä. Vaikka olo on tukala, enkä saa esim. nukutuksi enää kovin hyvin, en silti haluaisi "Kolmosen" syntyvän jouluna. Mies teki siksi keittiössä tänäänkin hankalimmat siivoilut ja minä koitan ottaa ihan rauhassa vaan. Nyt on lupa löysäillä ja löhöillä :)